olli-äx

Reilut parikymmentä loistavaa julkaisua vuodelta 1977

Seuraa kolmanneksi viimeinen osa jo pari vuotta (!) säännöllisen epäsäännöllisesti tekemästäni listasarjasta. Ja vuorossa onpi vuosi 1977. Noh, rock’n‘rollin kuningas Elvis Presleyhän otti ja läks vuonna 1977 muassaan oikein oivaa matka/vessalukemista… Teneriffalla tapahtui historian pahin lentoturma: ei oo hyvä juttu se että kaks konetta operoi lähtöä saman kiitoradan vastakkaisissa päissä… Ranskassa tehtiin historiaa teloittamalla viimeinen giljotiinilla teloitettu rikollinen. Ala-asteikäisenä Papillonin alkupään kohtaus kummitteli hyvän aikaa mielessä. Ei mikään kiva vehje semmonen leikkuri, mutta jostain syystä toki kiinnostaa, että kauanko tajunta säilyy vielä sen jälkeen kun pää on irti ruumiista. Näkeekö siinä ittensä vielä pyörimässä pitkin mestauslavaa tai näkeekö alle asetetun korin kauniin punonnan? Ja Kempeleen junaturmassa kuoli kaksi matkustajaa pikajunan törmätessä tavarajunaan… Onneksi vuonna julkaistiin kuitenkin aimo määrä perkuleen hienoa musiikkia. Alla otantaa ko. vuoden levyjulkaisuista ja mennään tällä kertaa kohtuu itsestäänselvillä valinnoilla kun alkaa loppua kohden tuo puhti hieman ehtymään plälööpläälöö puuh ja uuh:

Olli - Helsinki | 10 kuukautta, 3 viikkoa sitten
  • AC/DC : Let There Be Rock
    Enää 3 kpl

    AC/DC : Let There Be Rock

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Epic
    Julkaisuvuosi
    1977/2012
    LP
    25,99 € Osta
     -
    Antaas siellä olla kivi! Tai noh; jos se on kengässä niin sit ehkä mieluusti ei... Sen OIKEAN ACsalamaDC:n (eli siis joko con-Bon tai sit ei ollenkaan) kärkilevyjä! Oulun kollega Riku totesikin juuri että "Let there be rock toki kovimpia rocklevyjä ja heti ekassa soinnussa kitarat epiksessä EIKÄ HAITTAA päinvastoin!" Uuh!
  • Bootsy's Rubber Band : Ahh… The Name Is Bootsy, Baby!

    Reissue on 180g audiophile vinyl, gatefold sleeve

    Levy-yhtiö
    Music On Vinyl
    Julkaisuvuosi
    1977/2015
    LP
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    Uuh... se nimi on saapaskenkänen, vauva. Bootsyn meininkiä kuunnellessa eipi voi suu olla mutrulla. Sen verta hilpiää P-funk -menoa ja kunnon lätisevää basson lätkintää uuh!
  • Bowie, David : Low

    Remastered

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Parlophone Records
    Julkaisuvuosi
    1977/2018
    LP
    23,99 € Osta
     -
    Matala. Mutta ainakaan otsaisuudesta ei tän levyn kohdalla voida puhua lölz. Poikkeuksellisesti tällä listalla samalta artistilta on useempi levy ja sama toistuu listalla vielä alempana vahvasti näihin Bowien Berliini-levyihin liittyen. Low Bowien tuotantoakin katsaillessa aivan niitä kärkilettuja. Kovin kova on uuh!
  • Bowie, David : Heroes

    Remastered

    Toimitusaika n. 5-10 arkipäivää.

    Levy-yhtiö
    Parlophone Records
    Julkaisuvuosi
    1977/2018
    LP
    32,99 € Osta
     -
    "Urhot". Bowien Berliini-trilogian toinen ja Fripp ääntelee maukkahasti muassa. Ei reilu vuos sitte tullu suunnitelmista huolimatta käytyä Hansa-studioilla, mutta toivottavasti keväällä pääsis käymään, uuh! Vehniäiselle terveisiä ;)
  • Browne, Jackson : Running On Empty
    Enää 1 kpl

    Browne, Jackson : Running On Empty

    Remastered

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Julkaisuvuosi
    2019
    LP
    29,99 € Osta
     -
    Juossennella tyhyjän piällä. Muuan Tom Hanks -raina tulee mieleen toki tuosta nimikappaleesta. Kappale soi meikällä päässä Monument Valleyhin johtavalla tiellä, jossa kuvattu "I'm pretty tired. I think I'll go home now..." -kohtaus. Kaunista on, uuh!
  • Clapton, Eric : Slowhand -35th anniversary

    2012 remaster

    Toimitusaika n. 5-10 arkipäivää.

    Levy-yhtiö
    Universal
    Julkaisuvuosi
    1977/2012
    LP
    29,99 € Osta
     -
    Verkaspio. Levyn isoin biisi ns. kuluneisuudestaan huolimatta aikas tärkeä itselle kun esitin sen veljieni ja isäni kanssa siskoni häissä joitakin aikoja sitten ihan ok menestyksellä :D Ja J.J.-laina kova! Eli no onhan tämäkin nyt siis aika uuh!
  • Clash : Clash

    2016 re-issue

    Toimitusaika n. 5-10 arkipäivää.

    Levy-yhtiö
    Sony
    Julkaisuvuosi
    2016
    LP
    24,99 € Osta
     -
    Kalske! Lässin tiukka debyytti kunnon hyvää kitaramusiikkia. Strummer kähisee vimmaisesti ja Simonon sarjassamme maailman kuuleimmat basistit top3. Ja Mick täydentää kolmikkoa oivasti (herska-Headon tuli följyyn vasta seuraavalla)... Olkoonkin, että hyviä biisejä lisäsivät myös US-versiolle, on originaali UK se THE LEVY, missä tuo bändilogo on tuossa oikeassa alakulmassa, uuh
  • Congos : Heart of the congos

    Levy-yhtiö
    VP Records
    Julkaisuvuosi
    1994
    LP
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    Cedricin ja Royn pumppu. Perryllä yllättäen tässäkin näppinsä pelissä. Oikein makoisaa ja valoisaa musaa vaikka tällaisen synkän vuodenajan taustalle uuh!
  • Damned : Damned damned damned

    2017 reissue

    Toimitusaika n. 5-10 arkipäivää.

    Levy-yhtiö
    Sanctuary Records
    Julkaisuvuosi
    2017
    LP
    28,99 € Osta
     -
    Kirottu mokoma halvattu! Oispa kakkua. Saatikka sitten voileipäkakkua! Kaikesta huolimatta toistamiseen lainaan Oulun Rikua: "Vähänkö kova klassikko, täyttä tynkyä!" No uuh!
  • Fleetwood Mac : Rumours

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Reprise
    Julkaisuvuosi
    1977/2011
    LP
    22,99 € Osta
     -
    Huhui. Tampereen kollega Liisa kommentoi levyä näin: "no omasta mielestäni top 100 all time levyjä ja stevie nicks ihana. laitat vaan että chain keep us togetheeeeeer" Ok ja uuh!
  • Gabriel, Peter : 1 car

    Toimitusaika n. 5-10 arkipäivää.

    Levy-yhtiö
    Universal
    Julkaisuvuosi
    1977/2016
    LP
    22,99 € Osta
     -
    Ykkönen eli kaarakansilevy. Aaah, Solisbury Hill! Loistokkaalle soolouralle lähteneen Gabrielin ensimmäinen on aikas uuh!
  • Heart : Little Queen

    Toimitusaika n. 1-3 viikkoa.

    CD
    5,99 € Osta
     -
    Pikkukunkkutar. Wilsonin siskokset pistää jytää tulemaan kakkosellaan kunnon uuh tämä!
  • Jam : In the city

    Toimitusaika n. 1-3 viikkoa.

    CD
    9,99 € Osta
     -
    Hillua stadis. Mod-tukkien tiukka debyytti ja uuh!
  • Judas Priest : Sin After Sin
    Enää 1 kpl

    Judas Priest : Sin After Sin

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Julkaisuvuosi
    1977/2017
    LP
    27,99 € Osta
     -
    Synt'synnin piälle. Kaikesta huolimatta albumilta nousee itelle mielekkäimmäksi Baez-laina, joka toki kertoo henkilöstä, jonka tekemästä kappaleesta tämäkin yhtye alunperin nimensä onpi napannut. Hyvää ja tanakkaa uuh!
  • Kansas : Point of know return

    180g audiophile vinyl, insert

    Toimitusaika n. 3-10 arkipäivää.

    Levy-yhtiö
    Music On Vinyl
    Julkaisuvuosi
    1977/2014
    LP
    25,99 € Osta
     -
    Kärki tietää paluun. Dust in the wind on hienon hieno kappale. Olkoonkin, että biisi oli alunperin kitaristiukon sorminäppäilyharjoitus, joka sittemmin päätyi tälle levylle tuntemaamme muotoon. Oikein hienoa viuluprogea uuh!
  • Kiss : Love gun
    Enää 1 kpl

    Kiss : Love gun

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Julkaisuvuosi
    1977
    CD
    9,99 € Osta
     -
    Rakkauven pyssy. Meikän mielestä se paras Kiss tämä ja edellä mainittu Oulun Pule-Riku saa ihan rauhassa olla eri mieltä, uuh. Zekelle terkkuja!
  • Kraftwerk : Trans-Europe express -remastered

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Emi
    Julkaisuvuosi
    1977/2009
    LP
    23,99 € Osta
     -
    En keksinyt tähän mitään hauskaa alkua. Mutta tämä se onkin vakava ja synkkä joskin kovin makoisa levy. Tai noh, itelle maistuu oikeastaan kaikki herrojen tuotokset. Tämä toki niitä kärkilevyjä. Kysymys onkin, että kuunteleeko alkuperäsinä vaiko enkunkielisinä näitä? Molempi parempi sanoo Olli, uuh!
  • Lynyrd Skynyrd : Street survivors

    Reissue, download code

    Levy-yhtiö
    MCA
    Julkaisuvuosi
    1977/2015
    LP
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    Katu selviytyjät. Floridan poikain viimeseks jäänyt albumi ennen kohtalokasta keikkamatkaa aivan ko. albumin kiertueen alkumetreillä. (Joo en laske niitä '87 eteenpäin tehtyjä uudelleenlämppäyksiä edes samaksi bändiksi. Se on joko con-Ronnie tai sit ei ollenkaan!) Albumi tunnetusti vedettiin turman jälkeen nopeasti pois markkinoilta ja korvattiin kansikuvalla, jossa bändi EI ole liekeissä. Varsinki toi Gainesin euforinen saatikka kohtalokas ilme ku pää onpi keskellä liekkimerta yhhyh... Että jos nyt kadulla onkin selviäjä niin ihan kaikkialta et valitettavasti kuitenkaan selviydy :( Kovaa kamaa jokatapauksessa, uuh!
  • Marley, Bob : Exodus
    Enää 2 kpl

    Marley, Bob : Exodus

    Reissue

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Island
    Julkaisuvuosi
    2015
    LP
    36,99 € Osta
     -
    Lähetään hemmetti hemmettiin täältä hemmetin Epygtistä! Kliseisesti ehkä kuitenkin se Marleyn kovin kiekko. Bobilla kovasti alko puskemaan rakkauslaulua ja osashan se ukko senkin lajin ihan kivasti. Kova kiekko, uuh!
  • Meat Loaf : Bat Out Of Hell
    Enää 2 kpl

    Meat Loaf : Bat Out Of Hell

    Reissue

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Epic
    Julkaisuvuosi
    2017
    LP
    34,99 € Osta
     -
    Maila ulos helvetistä. Joskus tuli todettua, että täähän on aivan ku E-Street Band soittais spiideissä ja onhan tässä Bittan ja Weinberg mukana. Kovaa pianotykitystä pistää het alkuun. Ja Aday hönkii oikeinkin kiitettävästi. Oikein mukava levy on uuh!
  • Pink Floyd : Animals

    Reissue, 180g vinyl

    Toimitusaika n. 3-4 viikkoa.

    Levy-yhtiö
    PF
    Julkaisuvuosi
    2016
    LP
    25,99 € Osta
     -
    Elukoita. Battersean voimalaitos (engl. Battersea Power Station) on Lontoossa Battersean alueella sijaitseva tunnettu hiilivoimalaitos. Sen rakentaminen aloitettiin vuonna 1928. Laitos on kooltaan valtava, ja se onkin Euroopan suurin tiilirakennelma. Voimalaitos pysäytettiin lopullisesti vuonna 1983, minkä jälkeen tilat ovat saaneet olla pääasiassa käyttämättöminä. Irlantilainen Real Estate Opportunities (REO) osti rakennuksen vuonna 2006. Hahaa, charade you are ja uuh!
  • Pop, Iggy : Idiot
    Enää 1 kpl

    Pop, Iggy : Idiot

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Julkaisuvuosi
    1977/2017
    LP
    28,99 € Osta
     -
    Tymä. Kuten yllä mainittu, Iggyn debyytti ja kakkoslevy syntyi samassa rytäkässä kuin Bowien kaksi ensimmäistä Berliini-trilogian osaa. Ja Bowie mukana näillä tuottajana. Ja tais kiertää Iggyn keikoilla noihin aikoihin pianistinakin. The Idiotista valitettava assosisaatio muuan nousevan manchesterilaisbändin loppumiseen... Hienon hieno levy on, uuh!
  • Pop, Iggy : Lust For Life
    Enää 3 kpl

    Pop, Iggy : Lust For Life

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Julkaisuvuosi
    1977/2017
    LP
    28,99 € Osta
     -
    Hinku eloon. Ja tosiaan, harvinaisesti samalta artistilta kaksi levyä näillä listoilla. Ja tällä listalla vieläpä kahdelta eri artistilta. Iggyn soolouran ehoton helemi tämä ja tässäkin Bowie toki Berliini-päissään puuhailemassa. Se ois kiva tosiaan käydä siellä Hansa studiolla vai mitä Vehniäine? Ja loppuun toki uuh!
  • Ramones : Rocket to Russia

    Remastered

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Warner
    Julkaisuvuosi
    1977/2017
    LP
    19,99 € Osta
     -
    Rucolaa Venäjälle! Ja siinä on punkkari! Ramojen levyistä mielestäni parahinta miettiessä vaaka heiluu Rocketin ja Road to ruinin välillä kallistuessaan kuitenkin tämän puoleen. Kunnon hyvää kitaramusiikkia, uuh!
  • Sex Pistols : Never Mind The Bollocks

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Universal
    Julkaisuvuosi
    2014
    LP
    29,99 € Osta
     -
    Älä koskaan mieli palleja. Mutta tämäkin se vasta verraton rock-albumi ja Lydon määkii oikeinkin tyyliin passailevasti, uuh!
  • Television : Marquee Moon

    180 g vinyyli

    Toimitusaika n. 5-10 arkipäivää.

    Levy-yhtiö
    Rhino
    Julkaisuvuosi
    2012
    LP
    29,99 € Osta
     -
    Telttapyllistys. Ja tämä se vasta 5/5-kitaralevy onkin. Torn Curtain ku lähtee rumpuintron jälkeen ja Verlaine alkaa voihkinnan niin kylmät väreet tuleepi, uuh!
  • Wilson, Dennis : Pacific Ocean Blue

    180 gram audiophile vinyl

    Toimitusaika n. 3-10 arkipäivää.

    Levy-yhtiö
    Music On Vinyl
    Julkaisuvuosi
    1977/2010
    LP
    26,99 € Osta
     -
    Rauhallinen valtameri sininen. Sinne se Denniksenkin matka sitten päättyi. Rantapoikien rumpalin huikea, haikea ja valitettavasti ainoaksi jäänyt soolo. Vaikkei surffipoikien edesottamuksia kuulleena olettaiskaan, miellyttävän raspikkaalla (ja nimenomaan haikealla) saundilla Dennis hönkii. Omissa kirjoissa menee miltei 5/5-levyihin. Mietittiin joskus Tommin, Rainon ja Jeren kanssa, että mikähän soitin mahtaa olla kyseessä, joka soi Dreamer-biisissä siellä alarekisterissä. No, minäpä sen tunnistin (tai arvasin) ja se on uuh!
  • Wire : Pink flag
    Enää 2 kpl

    Wire : Pink flag

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Julkaisuvuosi
    1977/2018
    LP
    26,99 € Osta
     -
    Neillikka kurjenmiekka. Ja Langalla toki 5/5 sarja. Ja Wiren liki 5/5-debyytti, uuh ja terveisiä tutuille!!!

Muita listojani - Olli, Helsinki

Olli - Helsinki

Viikon Bäst Säljaret

Päivän Bäst Säljaret

Soitetuimmat levyt

Suosittelemme

Viimeksi lisätyt tulevat uutuudet
Anne - Jyväskylä | 2 h, 41 min sitten
Top 20 loppuvuoden tulevat julkaisut
Jaakko - Turku | 3 päivää, 21 h sitten
Viikon 37 uutuudet!
Jarno - Kuopio | 5 päivää sitten
Top 20 kasetit
Masi - Helsinki | 6 päivää, 3 h sitten
Viimeksi lisätyt tulevat uusintajulkaisut
Anne - Jyväskylä | 6 päivää, 19 h sitten
Syyskuun metalliset uutuudet!
Mynni - Jyväskylä | 1 viikko, 5 päivää sitten
Viikon 36. uutuudet
Ville - Oulu | 1 viikko, 5 päivää sitten
Pukinetta syksyyn!
Petteri - Kuopio | 1 viikko, 5 päivää sitten
TOP 20 viime vuosien levyt
Matias - Helsinki | 1 viikko, 5 päivää sitten
TOP 20 Jazz repressit 2021
Lauri - Äx | 1 viikko, 6 päivää sitten
Syksynaloitusviikon uutuudet
Anne - Jyväskylä | 2 viikkoa, 3 päivää sitten
Huokeus best
Ville - Oulu | 2 viikkoa, 6 päivää sitten
TOP 20 Sadepäivän musat
Mikael - Äx | 3 viikkoa, 4 päivää sitten
Viikon 34 kovimmat uutuudet Top 20
Masi - Helsinki | 3 viikkoa, 5 päivää sitten
Top 20 kynäkoteloa
Ansku - Kuopio | 3 viikkoa, 5 päivää sitten
Vuoden 2021 Top 20 tähän mennessä
Martin - Turku | 1 kuukausi sitten
Top 20 Ale Blu Rayt ja devekit
Havis - Kuopio | 1 kuukausi sitten
TOP 20 viikko-uutuudet!
Kriso - Hakaniemi | 1 kuukausi sitten
Parhaat piirretyt kannet! Osa.1
Kriso - Hakaniemi | 1 kuukausi sitten
Loppuvuoden odotetuimpia julkaisuja!
Ari - Tampere | 1 kuukausi, 1 viikko sitten
Viikon 32 uutuudet
Matias - Helsinki | 1 kuukausi, 1 viikko sitten
Elokuun metallit!
Mynni - Jyväskylä | 1 kuukausi, 1 viikko sitten
Vuoden parhaat levyt tähän mennessä!
Tuomas - Helsinki | 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten
Viikon 31 uutuudet
Hurja - Tampere | 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten