ÄXÄN MYYDYIMMÄT LEVYT VUODELTA 2022

Kun fyysisen levykäisen myynnistä puhutaan, niin tilannehan on kaikkea muuta kuin mitä jossahin väitetään eli kyllähän cd, vinyyli tahikka kassu edelleen liikahtaa ja siitä todisteena ovat tämän sivuston julkaisut, joita ollaan meillä Äxässä eniten myyty tänä herran vuonna 2022. Ykköspaikan rohmuaa kotimaisen metallin johtotähti Amorphis "halolla piähän" -meiningillä ja kakkoseksi kiilaa saksalaisten tukijoukkojen mielettömällä tilausvyöryllä Haberin Samu debyyttisoolollaan. Kärkisijoilla keikkuvat myös raskaamman osaston nykyiset ja tulevat maailmantähdet Ghost, Rammstein ja Blind Channel, ja kotimaista tiukkaa osaamista edustavat Karjalaisen Jii sekä Agentsin ja Maustetyttöjen yhteisjulkaisu.

Kotimaiset

Ja täällähän Haber juhlii kunnon pesäerolla seuraaviksi sijoittuviin Karjalaiseen, Agents/Maustiksiin ja Monroen Mikeen. Huomioitavaa myös HIMin debyytin vinyyliuusinnan kiveäkin kovemmat myyntiluvut, huh hei!

Rock & Pop

Tämän vuoden popin kuninkaaksi voidaan hyvillä mielin kruunata Harry Styles, joka edustaa myydyimpien rock/pop-levyjen listallamme peräti kolmella julkaisulla. Eikä paljoa vähempää kehuja ansaitse Taylor Swift sekä Red Hot Chili Peppers, jotka ovat myös uurastaneet tänä vuonna uusien levykäisten maailmaan saattamiseksi. Pomo-Springsteenin cover-levy ihanasti nelosena ja Beatlesin juhlaversio kutosena, joten perusasiatkin on vuonna 2022 kohillaan.

Alternative

Altsupuolella sekä Blind Channelilla että Slipknotilla peräti kolme levyä saavat ns. listamerkinnän, vaikka kärkikaksikko Ghost ja Rammstein häärivätkin ihan omilla lukemillaan. Tämän osaston monipuolisuutta alleviivaa myös nätisti sijat neljä ja viisi kun Hellacopters ja BTS puksuttelevat menemään peräkanaa.

Metallit

Amorphishan se täälläkin tietenkin ykköspallilla ja kärkikahinoissa kotimainen edustus muutenkin huippuluokkaa Diablon, Senareitten, Lost Societyn, Swallow The Sunin ja Nightwishin tukemana. Vanhat kunnon rässilegendat Megadeth ja Kreator muistuttavat taas siitä, että joskus vanhassa se vara parempi.

Heavyt

Hevanderi on "se" mikä meillä on aina myynyt ja tulee myymään ja tänä vuonna koviten myynyt "orkka" onpi ollut Battle Beast. Kotimaisista Strato, Sonata ja Dreamtale peesaavat nätisti, Sabaton luikauttaa itsensä peräti kakkoseksi ja ikihongat Ozzy ja Scorpparit näyttävät että eläkeikä ei hevaamista haittaa!

Indiet

Arctic Monkeys lienee muodostunut meidän kovimmaksi indie-myyntitykiksi kuten tästä listauksesta voidaan nähdä. Black Keysin ja Florence & The Machinen uutukaiset hienosti sijalla 2 ja 3.

Rapit

Ulkomaan hiphop-starat tekevät valtauksen tässä genressä kun Lamar, Tyler ja Weeknd nyppivät luulot pois kotimaan räbäyttäjiltä. Lauri Haav ja Stepa siellä kuitenkin hienosti paukuttavat menemään.

Jazzit

Ilmiliekki Quartetin ja Linda Fredrikssonin sijoitukset ilahduttavat jazz-listalla, vaikka eihän siinä mitään vikaa ole että vuodesta toiseen täällä keikkuvat kärkisijoilla Davisin Miles ja Coltranen John ikiklassikkojensa kanssa. Jazzintuuttaus se parasta tuuttausta onpi!

Funk & Soul

Täällä päin myyntikäyriämme nousevat esiin perinteisesti Winehouse, Gaye, Kiwanuka ja Mayfield. Nyt mukana myös ns. uusia tuulia Buena Vistan ja Khruangbinin muodossa.

Vinyylit eli lp-levykäiset

Pienellä keskireikulilla varustetuissa isoissa vinyylilevykäisissä kärkisijaa pitää vuorenvarmoin ottein Agentsin ja Maustetyttöjen yhteisherkuttelu, kakkosena kotimaisen kärjen katkaiseva Ghost ja kolmosena Jii Karjalainen. Koko listalla mukavasti mukana myös vain meiltä saatavia Lippo-levyjä kuten Hurriganesia, CMX:ää ja Absoja.

Kasetit

Kasettimankkareita on täytelty tänä vuonna näemmä lähes pelkästään Amorphis-keloilla, mutta on sinne sijoille 2 ja 3 saatu ujutettua Ghostia ja Iron Maideniakin. Kasetin kuuntelu ja kelailu, se myös ihanata on!

Kirjat

Kuluneen vuoden myyvimmät kirjaosaston vehkeet ovat vähintäänkin erikoishommia, sillä mielettömän kova laatulehti Manifetsi patsastelee kahdella kärkisijalla ja kolmosena kunnon musta hevonen elikkäs Suvannon Mikon audioammattilaisille suunnattu mikrofonikirja. Lordia, Rasmusta ja suomalaisia sähkökitaristeja mukana myös kovilla myyntilukemilla.