mai-äx

Tulevaisuuden tusina 2015

Rumba ja YleX ovat vuodesta 2009 lähtien esitelleet maamme lupaavimmat ja kehityskelpoisimmat tuoreet yhtyeet ja artistit Tulevaisuuden tusina -listallaan. Vuosittaisessa äänestyksessä musiikkialan vaikuttajilta kysytään, mitkä artistit he rankkaavat lupaavimmiksi lähitulevaisuuden menestyjiksi. Ehtona on, ettei bändi saa olla julkaissut kuin korkeintaan yhden levyn tai pari pienempää kaupallista julkaisua.
Vuoden 2015 lista alla, olkaa hyvät.

Maija - Kuopio | 10 years, 6 months sitten
  • Teksti-TV 666 : 2

    Rajoitettu vihreä vinyyli.

    Levy-yhtiö
    Gaea
    Julkaisuvuosi
    2015
    12"
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    "Teksti-TV 666 soitti ensimmäisen keikkansa vähän yli vuosi sitten, mutta bändistä on tullut jo nyt suomalaisen rockin kenties puhutuin uusi nimi. Surisevaa garagepunkia ja vellovaa kitarajumitusta yhdistelevän yhtyeen ympärillä käynyt keskustelu nousi stratosfääriin viimeistään sen Flow-keikan myötä."
  • Tippa-T : White

    Julkaisuvuosi
    2015
    CD
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    "Tippa-T:n hahmo on esitelty kuulijoille bilettävänä naistenmiehenä, joka kunnostautuu erityisesti itsensä kehumisessa ja päihteiden käytössä. Kun nämä sanoitukselliset aiheet yhdistetään hänen Nuari kukko -ep:llään trap-vaikutteiseen suomiräppiin, lopputuloksena syntyy riemastuttavan uhoavaa ja itsevarmaa musiikkia. Ennen pitkää roolin pitää kuitenkin muuttua, jollei halua muuttua karikatyyriksi. Tämän räppäri tuntuu tiedostavan itsekin ja lupailee tulevan pitkäsoittonsa sisältävän myös yllätyksiä. ”Levylle tulee paljon erityylisiä biisejä ja eri feattaajia. Sanotuksia en ole ikinä kelannut liian diipisti, mutta kyllä sinne saattaa tulla joku vähän vakavampi tai herkempikin biisi. Aika näyttää.”
  • Rumi, Milla : Ilot, halut ja valheet

    Levy-yhtiö
    Johanna Kustannus
    Julkaisuvuosi
    2014
    CD
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    "Vaikka Rumi on muusikkona verrattain kokematon – omien sanojensa mukaan hän on ”posahtanut kuvioihin ilman mitään historiaa” – hänen musiikkinsa kuulostaa hämmästyttävän valmiilta. Tämä tarkoittaa myös vahvasti omalaatuista otetta, mikä saattaa kaupallisesta näkökulmasta tuoda mukanaan vaikeuksia. Rumi ei kuitenkaan allekirjoita vihjailujani siitä, että hänen tuotantonsa voisi olla hieman liian persoonallista suurten radiokanavien musiikkivirtaan."
  • Pöllöt : Pöllöt
    Enää 1 kpl

    Pöllöt : Pöllöt

    Pöllöjen soittajat ovat vaikuttaneet muun muassa Cats on Fire, The New Tigers, Lau Nau, Kiila, Jarse, Barry Andrewsin disko, Goodnight Monsters ja Kauppilan puutarha -yhtyeissä. Jaakko Tolvi (kitara & laulu), Janne Kauppinen (kitara & laulu), Markus Jalonen (basso), Ville Hopponen (rummut) ja Jukka Herva (urut & laulut) ovat olleet mukana kymmenillä eri julkaisuilla.

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Fonal
    Julkaisuvuosi
    2014
    LP
    21,99 €
     -
    "Pöllöjen suomenkielinen, usein naivistiseksi kuvattu rock on saanut puolelleen ainakin kriitikot. Yhtyeestä kirjoitetuissa, lähes yksinomaan kiittävissä arvioissa sitä on verrattu sellaisiin suomalaisen rockin klassikkonimiin kuin Leevi and the Leavings, Kari Peitsamo, J. Karjalainen ja Karkkiautomaatti. Hurjimmissa visioissa on puhuttu jopa suomirockin pelastajasta."
  • Sima : Tanssilattialla

    Levy-yhtiö
    Sony
    Julkaisuvuosi
    2015
    CD
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    "”Tuottajakaksikko Turusta”, esitteli Sima kesällä 2014 itsensä kun kaksikon debyyttisinkku Tanssilattialla ilmestyi. Myös The Reed Fags -yhtyeessä vaikuttaneet Jussi Tiainen ja Mathias Hermansson saivat kappaleensa YleX:n Uuden musiikin ohjelmien Tehobiisiksi, ja pian sitä seurasi levydiili Sonyn kanssa."
  • Paperi T : Malarian pelko

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Johanna kustannus
    Julkaisuvuosi
    2015
    CD
    9,99 €
     -
    "Ei kai ole mikään ihme, että Paperi T:nä tunnetun Henri Pulkkisen soolouralta on lupa odottaa paljon. Onhan räppäri ja dj kerännyt urallaan tähän mennessä lähes yksinomaan kiitosta. Pelkästään vuonna 2013 hän oli useiden feattausten lisäksi mukana tekemässä kolmea kiitettyä julkaisua: Pyhimyksen ja Tommishockin kanssa muodostamansa ”oman yhtyeensä” Ruger Hauerin kolmatta pitkäsoittoa Ukrainaa, Paavoharjun viimeiseksi jäänyttä upeaa Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne -albumia ja Khidin alias DJ Kriddlokkin kanssa tehtyä Ex ovis pullus non natis serò fit ullus -ep:tä."
  • Ranger : Knights of Darkness

    Kolmospainos sinisellä vinyylillä!

    Levy-yhtiö
    Ektro Records
    Julkaisuvuosi
    2013/2014
    MLP
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    "Spinefarm Recordsille kesällä 2014 kiinnitetty Ranger perustettiin alun alkujaan vuonna 2008, jolloin mukana olivat nytkin yhtyettä edustavat basisti-laulaja Dimi ja rumpali Miko. Kitaristit ovat vaihtuneet ja kepityksestä vastaavat nykyisin Mikael ja Ville. Pari demoa ja mini-lp:n julkaissut yhtye sai Mikon mukaan alkunsa suoranaisesta tarpeesta. Ranger on paraikaa studiossa, ja yhtyeen levy tulee ulos 2015 vuoden alussa. Seuraavalle vuodelle on myös suunnitteilla keikkoja entistä kovempaan tahtiin."
  • Softengine : We created the world

    Levy-yhtiö
    Rokka
    Julkaisuvuosi
    2014
    CD
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    "Seinäjoelta kotoisin oleva Softengine osallistui vuoden 2014 Uuden Musiikin Kilpailuun kappaleella Something Better ja eteni suoraan karsinnasta finaaliin. Yhtye voitti kilpailun, ja se valittiin edustamaan Suomea vuoden 2014 Eurovision laulukilpailuissa. Softengine julkaisee debyyttialbuminsa lokakuussa 2014. Levyjulkaisun myötä yhtye julkaisee uusia sinkkuja ja lähtee myös keikkailemaan."
  • Pietari / Pietarin Spektaakkeli : Rakkauteen

    Pietarin Spektaakkeli triossa soittavat Pietari Kiviharjun lisäksi Tykopaatti eli Tyko Haapala sekä Mitja Tuurala.

    Levy-yhtiö
    Roihis Musica
    Julkaisuvuosi
    2014
    LP
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    "Spektaakkelimaisen trion muodostavat Pietari Kiviharjun lisäksi räppärinäkin tunnettu rumpali Tyko "Tykopaatti" Haapala sekä muun muassa J. Karjalainen Electric Sauna -kokoonpanossakin vaikuttanut Mitja Tuurala."
  • Atomirotta : I

    VARASTOLÖYTÖ! Rajoitettu uusintapainos käsillä nyt, kannattaa tilata ajoissa jos jäit ilman ensimmäisestä painoksesta.

    Levy-yhtiö
    Monsp
    Julkaisuvuosi
    2014
    LP
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    "Atomirotta on tuore kotimainen yhtye, jonka muodostavat Notkeasta Rotasta tutut Rotta, Rane Raitsikka ja tuottaja J. Pajulaakso. Bändi yhdistelee eri genrejä aina funkista bluesiin ja jazzista punkkiin."
  • Hätä-Miikka : Persaukinen ystäväsi

    Levy on lähiöromanttinen, elämänmakuinen ja monella tapaa omaelämänkerrallinen. Ensi kertaa räppäri on tehnyt levyn, joka on silkkaa laulettua suomenkielistä pop/rock-musaa ilman yhtään räppiä. Rap-tausta toki kuuluu suorapuheisessa sanoitustyylissä ja lähiötematiikassa

    Levy-yhtiö
    Johanna Kustannus
    Julkaisuvuosi
    2015
    CD
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    "Ensimmäisenä se ilmeisin juttu – Gasellit-yhtyeestä tutun Hätä-Miikan soolotuotanto ei ole räppiä. Sen sijaan hänen kaksi tähän mennessä julkaisemaansa singleä (Remu ja Meidän rappu) sisältävät sympaattisen nukkavierua, melodista ja hyvällä tavalla vanhanaikaista poppia ja rockia. Aluksi Hätä-Miikan kappaleet saattavat vaikuttaa hieman köykäisiltä, mutta tarkempi kuuntelu paljastaa vahvan melodiantajun, tarkan silmän sovituksellisille yksityiskohdille ja oivallisen kyvyn rakentaa kappaleita arjen pienten tapahtumien ympärille."
  • Tiisu : Tänään sä musta hullaannut

    Samassa paketissa Tiisun 7" ja kangaskassi. Rajoitettu painos, tilaa omasi ajoissa.

    Levy-yhtiö
    Sony
    Julkaisuvuosi
    2015
    7" + Laukku
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    "Tätä kirjoittaessa Suomen virallisella listalla neljänkymmenen parhaan joukossa suomenkielistä rockia edustavat ainoastaan Pepe Willbergin ja Timo Rautiaisen uudet levyt. Suolaa haavoihin hieroo jo vuonna 2010 julkaistu Kaikkien aikojen suomirock-klassikot -kokoelma, joka keikkuu listalla ikään kuin paremman puutteessa. Uusia kykyjä selvästi tarvitaan. Tällainen kyky on somerolaisen Henrik Illikaisen johtama Tiisu. Yhtye on voittanut ihailijoita paitsi paikoitellen kimurantiksi äityvää suomirockia ja iskelmää yhdistelevällä railakkaalla musiikillaan myös Illikaisen estottomalla live-esiintymisellä. Löytyykö Sonylle kiinnitetty yhtye joltain tulevaisuuden Kaikkien aikojen suomirock-klassikot -kokoelmalta? Tiedä häntä, mutta ainakin se antaa toivoa siitä, ettei suomenkielinen rock ole vielä valmis hautaan."

Muita listojani - Maija, Kuopio

Maija - Kuopio

Viikon Bäst Säljaret

Päivän Bäst Säljaret

Soitetuimmat levyt

Suosittelemme

20-top Suomi BM-levyt
Mynni - Jyväskylä | 1 day, 18 h sitten
Viimeksi lisätyt tulevat uutuudet
Anne - Jyväskylä | 2 days, 14 h sitten
Black Metal paitaklassikot!
Thomas - Kuopio | 2 days, 15 h sitten
Viikon 15 uutuusvehjevinkit!
Käärme - Äx | 2 days, 16 h sitten
Viimeksi lisätyt tulevat uusintajulkaisut
Anne - Jyväskylä | 3 days, 10 h sitten
Peacevillen vinyyliuusinnat
Anne - Jyväskylä | 6 days, 10 h sitten
Viikon 14 toppitärpit!
Käärme - Äx | 1 week, 2 days sitten
Parhaat CD-tärpit kevättarjouksesta!
Antti - Äx | 2 weeks, 1 day sitten
Parhaat LP-tärpit huimasta kevättarjouksesta!
Antti - Äx | 2 weeks, 1 day sitten
Uutuusjamboree viikolla 13 vuonna 2026!
Käärme - Äx | 2 weeks, 3 days sitten
Tuoreimmat fanituotteet ja täydennykset!
Thomas - Kuopio | 2 weeks, 4 days sitten
Käytettyjä vinyylilevyjä valikoimistamme
Marko - Äx | 3 weeks, 1 day sitten
Viikon 12 ns. kärkivehkeet
Käärme - Äx | 3 weeks, 2 days sitten
Reilut parikymmentä loistavaa julkaisua vuodelta 1978
Olli - Helsinki | 4 weeks, 1 day sitten
Viikon vinyylivinkit 10/2026
Raine - Pulkkinen | 1 month sitten
Viikon kymppi täyden kympin uutuudet!
Käärme - Äx | 1 month, 1 week sitten
20 kovaa glam metal-levyä
Toni - Oulu | 1 month, 1 week sitten
Tuoreimmat fanituotteet!
Thomas - Kuopio | 1 month, 1 week sitten
Death metal -klassikot!
Jussi - Hellvis | 1 month, 2 weeks sitten
Viikon 9 kovuudet ja puolikovuudet!
Käärme - Äx | 1 month, 2 weeks sitten
Kuoleman paidat!
Thomas - Kuopio | 1 month, 2 weeks sitten
Viikko 8 ja kivenkovat uutuusmäiskeet!
Käärme - Äx | 1 month, 3 weeks sitten