Nummirock 2014
Jälleen ollaan sillä kynnyksellä että kesä yksi kohokohdista on käsillä! Nimittäin nummijärven kupeessa sijaitseva festarikeidas Nummirock!
Vuonna 1998 oli ilonvuosi koska sillon pääsin käymään ensimmäistä kertaa festareilla ja sehän oli tietenkin Nummirock mahtavan bändi kattauksen vuoksi. Ja mitä mahtavia bändejä tuolla on tullut nähtyäkkin, muun muassa Pantera, Slayer, Danzig, Motörhead, Cypress Hill, Watain, Behemoth, Venom ja paljon muuta!
Vahva suositus onkin nyt tämä että viikonloppuna matka käy nummirockin kauniiseen luonnon helmaan viettämään yötöntä yötä. Lämmintä vaatetta ja virvoketta mukaan ettei hypotermia iske!
Ohessa tärppilista levyille mitkä olisi syytä ottaa haltuun jotta boogie onnistuu parhaiten.
-
Behemoth : Satanist
Jenkkiversio, CD+DVD
- Levy-yhtiö
- Metal Blade
- Julkaisuvuosi
- 2014
CD + DVDTuote ei ole myynnissä
Puolan taikureiden timantin kova paluu. Yksi vuoden 2014 kovimmista levyistä! -
Black Dahlia Murder : Everblack
Michiganin metallisoturien kuudes pitkäsoitto. Brutaalia ja jäntevää soitantaa rikkailla riffeillä. "Everblack" starttaa Trevor Strnadin sanoittamalla "In Hell Is Where She Waits For Me"-kappaleella, joka kertoo murhasta josta bändi on ottanut nimensä.
Toimitusaika n. 2-7 arkipäivää.
- Levy-yhtiö
- METALBLADE
- Julkaisuvuosi
- 2013
CD13,99 €
Ameriikan ihmemaan tiukkailua -
Chrome Division : Infernal Rock Eternal
Rajoitettu digipak
- Levy-yhtiö
- Nuclear Blast
- Julkaisuvuosi
- 2014
CDTuote ei ole myynnissä
Norjan keijojen rokkenrollia. -
Deals Death : Point zero solution
Göteborgilaisen melodeath-bändin kolmas albumi.
- Levy-yhtiö
- Spinefarm
- Julkaisuvuosi
- 2013
CDTuote ei ole myynnissä
Jöötteporin melo-döödistä. -
Fear Of Domination : Distorted Delusions -Limited digipak
Toimitusaika n. 2-5 arkipäivää.
- Levy-yhtiö
- Inverse Records
- Julkaisuvuosi
- 2014
CD19,99 €
Diskon jytkettä ja metallia. -
Kaunis Kuolematon : Kylmä Kaunis Maailma
Mikko Heikkilän (Sinamore, Black Sun Aeon, Routasielu) uusi bändi
- Levy-yhtiö
- Violent Journey Records
- Julkaisuvuosi
- 2014
CDTuote ei ole myynnissä
Heikkilän Mikon synkempi puoli. -
Kuolemanlaakso : Tulijoutsen
limited digipak + t-paita
- Levy-yhtiö
- Svart
- Julkaisuvuosi
- 2014
CD + T-paitaTuote ei ole myynnissä
Synkistelyä a'la MDB ja Ajattara -
Medeia : Iconoclastic
- Levy-yhtiö
- Fullsteam
- Julkaisuvuosi
- 2013
CDTuote ei ole myynnissä
Modernia matematiikka metallia. -
Mokoma : Kurimus
- Levy-yhtiö
- Sakara Records
- Julkaisuvuosi
- 2003
CDTuote ei ole myynnissä
Tältä levyltä löytyy biisi mikä kertoo Nummirokin säästä. -
Poisonblack : Lyijy
Paketissa mukana Poisonblackin uusi Lyijy levy ja mahtava girlie t-paita, rajoitettu painos tietysti!
- Julkaisuvuosi
- 2013
Girlie-T-paitaTuote ei ole myynnissä
Sentencedin Ville on tehnyt tytöille musaa, oha se varma! -
Profane Omen : Reset
Profane Omenin uusi Reset levy ja t-paita samassa paketissa. Rajoitettu painos joten tilaa omasi ajoissa.
- Levy-yhtiö
- Spinefarm
- Julkaisuvuosi
- 2014
CD + T-paitaTuote ei ole myynnissä
Nykypäivää ja modernia louhimista. -
Sacrilegious Impalement : III - Lux Infera
Toimitusaika n. 2-7 arkipäivää.
- Levy-yhtiö
- Woodcut Records
- Julkaisuvuosi
- 2013
CD13,99 €
Suomalaista mustaa metallia. -
Speedtrap : Raw Deal
white/ black splatter vinyl, ltd 350, 425gsm heavy cardboard cover, insert
- Levy-yhtiö
- High Roller records
- Julkaisuvuosi
- 2009/2014
LPTuote ei ole myynnissä
Nuorta rässi-intoa ja pullalenkkarit senkun viuhuu! -
Stam1na : SLK -Limited deluxe edition
Stam1nan uusi SLK deluxe edition cd+dvd ja t-paita samassa paketissa. Rajoitettu painos joten tämän kanssa kannattaa olla nopea. Saatavilla vain Levykauppa Äxästä!
- Levy-yhtiö
- Sakara Records
- Julkaisuvuosi
- 2014
CD + DVD + T-paitaTuote ei ole myynnissä
Koko kansan Stam1na. -
Stone : No anaesthesia -remastered-
- Levy-yhtiö
- Johanna
- Julkaisuvuosi
- 1989
CDTuote ei ole myynnissä
Suomi klassikkoa pöytään ja pöydän alle! -
Suicide Silence : Original album collection
The Cleansing/No time to bleed/The black crown
- Levy-yhtiö
- Century Media
- Julkaisuvuosi
- 2014
3CDTuote ei ole myynnissä
Ameriikan muotimusaa. -
Tuoni : Kuolonpyörä
Toimitusaika n. 5-7 arkipäivää.
- Levy-yhtiö
- Playground Music Finland
- Julkaisuvuosi
- 2014
CD9,99 €
Uutuus levy koneilla höystettynä. -
Turisas : Turisas2013 -Limited edition + t-shirt
Paketissa mukana Turisaksen uusin levy, sekä komia t-paita, jota ei tule erikseen myyntiin! Rajoitettu painos, joten tilaa omasi ajoissa!
- Julkaisuvuosi
- 2013
CD + T-paitaTuote ei ole myynnissä
Tämä on sitä taistelu-metallia turkikset päällä. -
Turmion Kätilöt : Technodiktator
Turmion Kätillöiden uusi levy ja paita samassa paketissa, rajoitettu painos, tilaa omasi ajoissa.
- Levy-yhtiö
- Osasto A
- Julkaisuvuosi
- 2013
T-paitaTuote ei ole myynnissä
Savon kippeet pojat viinan juonnin ohella myös musisoivat. -
Unborn Generation : Culture Of Violence
- Julkaisuvuosi
- 2011
CDTuote ei ole myynnissä
Nykäskylän grindiä -
WASP : Wasp/Last command
- Levy-yhtiö
- Recall
- Julkaisuvuosi
- 2002
2CDTuote ei ole myynnissä
Musti Laiton ja We Are Satans People. -
Wolfheart : Winterborn
Varastolöytö! Tuomas Saukkosen (Before The Dawn, Black Sun Aeon jne.) uusi bändi.
- Julkaisuvuosi
- 2013
CDTuote ei ole myynnissä
Nummirokin lava-managerin bändiviritys.
Muita listojani - Mynni, Jyväskylä
-
Kesälukemista!
1 year, 6 months sitten
-
Parhaat laulut vuodelta 2023
2 years, 1 month sitten
-
Uutuustärpit viikolle 31.
2 years, 6 months sitten
-
Uutuuspläjäys viikolle 3.
3 years sitten
-
Top-20 2022
3 years, 1 month sitten
-
John Smith Frozen 2022
3 years, 2 months sitten
-
Uutuusjytkyt viikolle 36.
3 years, 5 months sitten
-
Syys-metallit!
3 years, 5 months sitten
-
John Smith 2022
3 years, 6 months sitten
-
Heinämetallit! / July metal tips!
3 years, 6 months sitten
-
Toukokuun metallit! / Metal May-hem!
3 years, 8 months sitten
-
Maaliskuun metalliuutuudet!
3 years, 10 months sitten
-
Viikko nro 11 kuumimmat uutuudet.
3 years, 10 months sitten
-
Helmikuun metallit!
4 years sitten
-
Tammikuun metallit!
4 years, 1 month sitten
-
Top-20 vuodelle 2021
4 years, 1 month sitten
-
Viikon 47 terävin uutuuskärki.
4 years, 2 months sitten
-
John Smith Rock Frozen
4 years, 2 months sitten
-
Marras metallit!
4 years, 3 months sitten
-
Lokakuun metallit!
4 years, 4 months sitten
-
Syyskuun metalliset uutuudet!
4 years, 4 months sitten
-
Elokuun metallit!
4 years, 5 months sitten
-
Heinäkuiset metalliuutuudet!
4 years, 7 months sitten
-
Tämän viikon kirkkaimmat uutuudet!!!
4 years, 7 months sitten
-
Hot metal news from Record Shop X!
4 years, 8 months sitten
