ari-äx

Rumpukonerokkia menneiltä vuosikymmeniltä!

Roger Linn kehitti 80-luvun alussa rumpukoneen ammattilaiskäyttöön ja se otettiin sillä tavalla hyvin vastaan, että vuosikymmenen puolivälin tienoilla varsin maineikkaittenkin rockyhtyeitten (poppibändien levyillä rumpukone ei toki ollut mikään harvinaisuus) varsin maineikkaillakin albumeilla ainakin osalla biiseistä pauhasi juurikin LinnDrum.
Muitakin vehkeitä toki käytettiin. John “Mutt” Lange apureineen aikaa, rahaa ja vaivoja säästämättä kokosi Def Leppardin Pyromanian ja Hysterian rumpuraidat Fairlight sampleria apuna käyttäen? Näin ainakin monet uskovat. ZZ Top luotti 1985 Afterburnerilla Oberheim DMX vehkeeseen ja sötkötykseen lisäiltiin uusinta sampletekniikkaa, sekä symbaaleja ja tomeja manuaalisesti. Kuten useimmilla muillakin listan albumeilla rumpuja ei useinkaan tehty vain yhdellä laitteella, vaan ne olivat kombinaatio monesta asiasta. Nykyään koneen ja ihmisen liittoa rumpuraidoilla ei pidetä rikoksena, mutta varsinkin 80-luvulla sitä salattiin ja jopa kiistettiin moinen vilunkipeli.
Kokosin tälle listalle joitakin mielenkiintoisia ROCKlevyjä enimmäkseen alan alkuhämäristä, joilla enemmän tai vähemmän tai jopa kokonaan rummutuksesta vastaa joku muu kuin ihminen. HUOM! Kuvaukset saattavat sisältää asiavirheitä enkä ota niistä sen kummempaa vastuuta.

Ari - Tampere | 7 years, 9 months sitten
  • ZZ Top : Afterburner

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Wea
    Julkaisuvuosi
    1985
    CD
    7,99 €
     -
    ZZ Top luotti 1985 Afterburnerilla Oberheim DMX vehkeeseen ja sötkötykseen lisäiltiin uusinta sampletekniikkaa, sekä symbaaleja ja tomeja manuaalisesti. Tämä levy siis turboahdettu seuraaja Eliminatorille.
  • Jesus And Mary Chain : Darklands

    remastered

    Levy-yhtiö
    Rhino
    CD
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    Rumpali Bobby Gillespien häivyttyä Primal Scream hommiin Reidin veljekset eivät jääneet surkuttelemaan vaan hommasivat rumpukoneen, joka antoi mukavasti rytmiä yhtyeen kakkoslevylle v. 1987.
  • Type O Negative : October Rust

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Roadrunner
    Julkaisuvuosi
    1996
    CD
    9,99 €
     -
    Type O Negativen useammallakin levyllä rummuttaa yleisen käsityksen mukaan kone ja tämä lienee niistä maineikkain?
  • Idol, Billy : Whiplash smile

    Levy-yhtiö
    Chrysalis
    Julkaisuvuosi
    1986
    CD
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    Tuottaja Keith Forseyn ja Billyn aikeena oli rummututtaa Thommy Pricella kappaleet ennen lopullista miksausta? Demorummut kuulosti ilmeisesti kuitenkin niin hyviltä, että ajatuksesta luovuttiin ja tuote viilattiin julkaisukuntoon lähes kokonaan ilman oikeaa rummutusta.
  • Psychedelic Furs : Mirror Moves

    Toimitusaika n. 1-3 viikkoa.

    Levy-yhtiö
    Columbia
    Julkaisuvuosi
    1984/2008
    CD
    14,99 €
     -
    Rumpukonespesialisti Keith Forsey tuotti tämänkin levyn ja ohjelmoi LinnDrum rumpuraidat Fursien parhaalle albumille!
  • Def Leppard : Hysteria

    30th Anniversary Edition, 2015 remaster

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Universal
    Julkaisuvuosi
    2017
    CD
    11,99 €
     -
    John "Mutt" Lange apureineen aikaa, rahaa ja vaivoja säästämättä kokosi Def Leppardin Pyromanian ja Hysterian rumpuraidat Fairlight sampleria apuna käyttäen? Näin ainakin monet uskovat.
  • Def Leppard : Pyromania
    Enää 4 kpl

    Def Leppard : Pyromania

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Julkaisuvuosi
    1983
    CD
    11,99 €
     -
    John "Mutt" Lange apureineen aikaa, rahaa ja vaivoja säästämättä kokosi Def Leppardin Pyromanian ja Hysterian rumpuraidat Fairlight sampleria apuna käyttäen? Näin ainakin jotkut uskovat.
  • Sisters Of Mercy : Floodland

    -remastered + bonusbiisejä-

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Wea
    Julkaisuvuosi
    1987/2006
    CD
    11,99 €
     -
    Yamaha RX5 ja Akai S900 toimittivat rumpalin, eli Dr. Avalanchen virkaa tällä goottirockin todellisella klassikkolevyllä!
  • Clash : Cut the crap
    Enää 3 kpl

    Clash : Cut the crap

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Julkaisuvuosi
    2000
    CD
    9,99 €
     -
    The Clashin viimeinen studiolevy oli totaalinen floppi v. 1985, vaikkakin single This Is England lukeutuu bändin klassikkobiisien joukkoon helposti. Bändillä ei ilmeisesti ollut juurikaan osuutta lopullisen tuotteen kanssa.
  • Nine Inch Nails : Pretty Hate Machine

    Uudelleenjulkaisu Trentin Null Corporation -lafkalta. Nyt tämä merkkiteos haltuun jos ei ole jo!

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Umgd/Null Corporation
    Julkaisuvuosi
    1989/2011
    LP
    28,99 €
     -
    Trent Reznor tietenkin yksi kovimmista konerumpurockvelhoista!
  • Godflesh : Streetcleaner

    Levy-yhtiö
    Earache
    Julkaisuvuosi
    1989
    CD
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    Alesiksen HR16 rumpukone vastasi paukutuksesta tällä industrialrockin klassikkolevyllä!
  • Judas Priest : Ram it down

    Remastered

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Columbia / Sony Music
    Julkaisuvuosi
    1988/2001
    CD
    14,99 €
     -
    Ram It Down ehkä heikoimpia Priestin töitä 80-luvulla? Syytetään vaikka rumpukonetta.
  • ZZ Top : Eliminator
    Enää 5 kpl

    ZZ Top : Eliminator

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    warner
    Julkaisuvuosi
    1983
    CD
    9,99 €
     -
    ZZ Topin kaupallinen läpimurtolevy v. 1983 lienee kuuluisin näistä 80-luvun konerumpulevyistä ja aiheutti aikoinaan kovaa kohua sekä parranpärinää varsinkin ns bluesministeripiireissä.
  • Ultravox : Lament

    Levy-yhtiö
    ADA/Chrysalis Records
    Julkaisuvuosi
    2017
    CD
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    Dramaattista ja surumielistä syntetisaattorirokkia parhaimmillaan edustaa Ultravox. Tällä albumilla rumpukoneitten käyttö heillä ns tapissa ja niitä oli monenlaisia. Roland TR77, Roland CR78, Linn Drum ja SCI Drumtrax ainakin mainittu.
  • Idol, Billy : Rebel Yell
    Enää 5 kpl

    Idol, Billy : Rebel Yell

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Emi
    CD
    11,99 €
     -
    Billy tuottajansa Keith Forseyn kanssa rumpukonerockin pioneereja ja kuuluu tälle listalle kahden levyn voimalla! Isoista hiteistä Flesh for fantasy, Eyes without a face ja Catch my fall on toteutettu rumpukoneella.
  • Pop, Iggy : Blah-Blah-Blah
    Enää 1 kpl

    Pop, Iggy : Blah-Blah-Blah

    Toimitusaika n. 3-10 arkipäivää.

    CD
    9,99 €
     -
    Iggy on ehdottomasti rock, mutta tämä hänen ehkä popein albuminsa. David Bowien tuottama varsin onnistunut albumi, jolla rummut hoitelee pääasiassa Queenin Roger Taylorilta lainattu LinnDrum masiina. On siis paljon mahdollista, että samaa vehjettä kuullaan esim. Radio Ga Ga -tsipaleessa.
  • Queen : A kind of magic

    2011 remaster

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Universal
    Julkaisuvuosi
    2011
    CD
    14,99 €
     -
    Queenin kasarilevyillä kuullaan LinnDrumia viljalti. Tällä albumilla ehkä 50/50 suhteessa oikeaa ja konerummutusta. Nimikappaleen puhdas minimalistinen groove ehkä hienoin esimerkki rumpukoneen oikeaoppisesta käytöstä.

Muita listojani - Ari, Tampere

Ari - Tampere

Viikon Bäst Säljaret

Päivän Bäst Säljaret

Soitetuimmat levyt

Suosittelemme

20-top Suomi BM-levyt
Mynni - Jyväskylä | 3 days, 15 h sitten
Viimeksi lisätyt tulevat uutuudet
Anne - Jyväskylä | 4 days, 12 h sitten
Black Metal paitaklassikot!
Thomas - Kuopio | 4 days, 13 h sitten
Viikon 15 uutuusvehjevinkit!
Käärme - Äx | 4 days, 13 h sitten
Viimeksi lisätyt tulevat uusintajulkaisut
Anne - Jyväskylä | 5 days, 8 h sitten
Peacevillen vinyyliuusinnat
Anne - Jyväskylä | 1 week, 1 day sitten
Viikon 14 toppitärpit!
Käärme - Äx | 1 week, 4 days sitten
Parhaat CD-tärpit kevättarjouksesta!
Antti - Äx | 2 weeks, 3 days sitten
Parhaat boksitärpit mehukkaasta kevättarjouksesta!
Antti - Äx | 2 weeks, 3 days sitten
Parhaat LP-tärpit huimasta kevättarjouksesta!
Antti - Äx | 2 weeks, 3 days sitten
Uutuusjamboree viikolla 13 vuonna 2026!
Käärme - Äx | 2 weeks, 5 days sitten
Tuoreimmat fanituotteet ja täydennykset!
Thomas - Kuopio | 2 weeks, 6 days sitten
Käytettyjä vinyylilevyjä valikoimistamme
Marko - Äx | 3 weeks, 3 days sitten
Viikon 12 ns. kärkivehkeet
Käärme - Äx | 3 weeks, 4 days sitten
Viikon vinyylivinkit 10/2026
Raine - Pulkkinen | 1 month, 1 week sitten
Viikon kymppi täyden kympin uutuudet!
Käärme - Äx | 1 month, 1 week sitten
20 kovaa glam metal-levyä
Toni - Oulu | 1 month, 1 week sitten
Tuoreimmat fanituotteet!
Thomas - Kuopio | 1 month, 1 week sitten
Death metal -klassikot!
Jussi - Hellvis | 1 month, 2 weeks sitten
Viikon 9 kovuudet ja puolikovuudet!
Käärme - Äx | 1 month, 2 weeks sitten
Kuoleman paidat!
Thomas - Kuopio | 1 month, 2 weeks sitten
Viikko 8 ja kivenkovat uutuusmäiskeet!
Käärme - Äx | 1 month, 3 weeks sitten