marko-äx

Throwback-listaus 20 vuoden taakse vaihtoehto- ja punkosastolle

Levykauppa Äxän juhliessa tammikuun 2018 lopulla 20 vuotisjuhliaan kumarran ja nostan hattua johtajalipposten suuntaan ja pöläytän aivoissani kakskytävuotta taaksepäin parisenkymmenen levyn pariin. Näistä useampikin on hankittu aikanaan Kuopion ensimmäiseltä kaupalta soitinliikkeen kupeesta. Kuopion levykaupoilla ja varsinkin Äxällä oli iso merkitys aikanaan myös allekirjoittaneen elämälle. Levyjen löytämisen fiiliksen voi aistia edelleen sillä se on asia mikä ei muutu niin kauan kuin levykauppoja ja levyjä maalimasta löytyy. Useamman näistä pariin tulee myös palattua tämän tästä, joten puhutaan vähintään henkilökohtaisista klassikoista.

Marko - Äx | 8 years sitten
  • HIM : Greatest lovesongs vol. 666

    Levy-yhtiö
    RCA Victor Europe
    Julkaisuvuosi
    1997/2004
    CD
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    Ilmestyi oikeasti '97 lopulla, mutta taatusti tätä on paukutettu pussukkaan totaalisen huolella Äxän alottaessa kalakukkojen pääkaupungissa
  • Tehosekoitin : Varoittava esimerkki

    Levy-yhtiö
    Levy-yhtiö
    Julkaisuvuosi
    1998
    CD
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    Pillitä Elli Pillitän kuulemisesta se lähti!
  • Apulanta : Aivan kuin kaikki muutkin

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Levy-Yhtiö
    Julkaisuvuosi
    1998
    CD
    11,99 €
     -
    Kyllä ei voinut vuonna ysikasi(kaan) välttyä Apiksen tuotannolta mikäli yhtään piti silmiä ja korvia auki.
  • Refused : The Shape Of Punk To Come

    Toimitusaika n. 1-3 viikkoa.

    Levy-yhtiö
    Epitaph
    Julkaisuvuosi
    1998/2012
    CD
    18,99 €
     -
    Modernin punkin, vaihtoehdon ja hardcoren klassikko!
  • Hives : Barely legal

    Vihdoin uusintapainos Hivesin hittilevystä vuodelta 1997, ajalta kun yhtye oli äkäinen, hätäinen ja nälkäinen ennen suursuosiota. Hengästyttävää hittigaragea ja genrensä tärkeimpiä!

    Levy-yhtiö
    Burning Heart
    Julkaisuvuosi
    2018
    LP
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    Hivesin debyytti, joka tuli oikeasti ulos jo '97 lopulla mutta ajoittuu osuvammin hieman myöhäisemmäksi skandinaavisen garagen, punkin ja toimintarokin hiipiessä pirtaani. Kovaa ja konstailematonta menoa
  • Kent : Isola
    Enää 1 kpl

    Kent : Isola

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Sony Bmg
    Julkaisuvuosi
    1997
    Käytetty CD
    4,00 €
     -
    Isolan ja Hagnesta Hillin välissä on ysikasi ja Om Du Var Här radiossa, televiissiossa ja jokapaikassa. Siitähän se lähti. Kuuluu jokaisen makuuhuoneunelmoitsijan kaihoisen popin diggarin hyllyyn
  • Cardigans : Gran Turismo
    Enää 5 kpl

    Cardigans : Gran Turismo

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Julkaisuvuosi
    1998
    Käytetty CD
    5,50 €
     -
    Tämä on varmaan raskain Cardigans levy ja ah niin ihana, hittiä pullollaan ja todellinen tuon vuoden kuva. Pakkohankinta jos et jo omista! Vinyyli ihan super-rare
  • Hellacopters : Payin' the dues

    limited digipak, kohokuvioitu kansi

    Levy-yhtiö
    White Jazz
    Julkaisuvuosi
    1997
    Käytetty CD
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    Vuodelle '98 tuli Hellacoptersilta Disappointment Blues maksi/cdep, mutta koska sitä ei ole nyt oikein saatavilla niin vinkkaan vain sen kovuudesta eli hanki se jos vastaan tulee. Hanki myös tämä '97 vuoden Payin' The Dues mikäli rokkimenot lähtee, kyllä lähtee!
  •  -
    Glueciferin Basement Apes levyn spessuversion hihamerkkeineen muistan ostaneeni Varosen Mikalta Kuopion kaupalta ja samaan pussiin laitettiin Turbonegron Scandinavian Leather, tämä tapahtui kuitenkin kesällä 2003. Ysikasi vuonna on tullut Glueciferin Soaringi ja tämä oli ensikosketus tähän norskiactionrock-yhtyeeseen. Jos et tiiä niin tarkasta!
  • Smashing Pumpkins : Adore

    Levy-yhtiö
    Virgin
    Julkaisuvuosi
    1998
    Käytetty CD
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    Käväisin suorittamassa asepalveluksen kyseisenä vuonna ja iltaisin lohtua ahistukseen toi tämä utuinen levy. Nyttemmin kuunneltuna soundit ovat kyllä ihan aikansa kuva, hyvä levy Smässäreitten katalogissa!
  • Hole : Celebrity Skin
    Enää 2 kpl

    Hole : Celebrity Skin

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Geffen
    Julkaisuvuosi
    1998
    CD
    21,99 €
     -
    Auf Der Maur forever ja Corganikin ollut hämmentämässä tämän levyn parissa. Malibu esim kova biisi aina vaan. Holen parhaimpia tämä!
  • Dropkick Murphys : Do or die
    Enää 2 kpl

    Dropkick Murphys : Do or die

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Hellcat
    Julkaisuvuosi
    1998
    CD
    11,99 €
     -
    Yheksänkytäluvun lopulla alkoi löytymään hyllyyn nämä reippaammat työläispunkitkin ja Dropkick Murphyseistä tuli mielitietyin
  • Bad Religion : No substance

    Toimitusaika n. 5-7 arkipäivää.

    Levy-yhtiö
    Epitaph
    CD
    11,99 €
     -
    Bädärit on ikuinen lemppari, mutta rehellisesti tämä levy meni aikanaan täysin ohi ja korjasin liikkeen 20 vuotta myöhemmin. Mikäli sulla kävi samoin niin teehän samainen korjausliike
  • Black Sabbath : Reunion
    Enää 1 kpl

    Black Sabbath : Reunion

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Julkaisuvuosi
    1998/2001
    2CD
    16,99 €
     -
    Jossain näillä main alkoi Sapatti viimeistään löytyä meikäläisen sydämeen. Isoveli tämän tuplakaasarisessa corollassaan laittoi tuoreeltaan soimaan, reaktio oli TER-VE!
  • Marilyn Manson : Mechanical animals
    Enää 1 kpl

    Marilyn Manson : Mechanical animals

    Slipcase

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Interscope
    Julkaisuvuosi
    1998
    Käytetty CD
    5,00 €
     -
    Marilyn Manson kuuluu ysärin lopun kulttuurikuvaan kuin hirmuhallitsijat historiaan!
  • Fatboy Slim : You've Come A Long Way Baby

    Reissue

    Levy-yhtiö
    Skint
    Julkaisuvuosi
    1998/2015
    2LP
    Tuote ei ole myynnissä
     -
    Aikansa kone/sämpläysmusan ykkönen meikäläisen silmissä
  • Offspring : Americana
    Enää 4 kpl

    Offspring : Americana

    Reissue

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Spinefarm
    Julkaisuvuosi
    1998/2017
    CD
    9,99 €
     -
    Tähän levyyn oli kakstahoinen suhde kun osittain rakasti ja osittain vihasi. Pretty Fly oli semmonen uuden jenkkityylin collegemeiningin leffat mieleen tuova äklötys, mutta arvostus yhtyeen skedepunk juuriin kuitenkin oli edelleen vahva.

Muita listojani - Marko, Äx

Marko - Äx

Viikon Bäst Säljaret

Päivän Bäst Säljaret

Soitetuimmat levyt

Suosittelemme

Viimeksi lisätyt tulevat uutuudet
Anne - Jyväskylä | 59 min sitten
Leffapuolen kovimpia uutuuksia!
Mikael - Äx | 1 day sitten
Viikon 6/26 kovuudet ja puolikovuudet!
Käärme - Äx | 1 day, 19 h sitten
Grammy-palkitut 2026
Antti - Äx | 2 days, 2 h sitten
Viimeisimmät varastoon saapuneet fanituotteet!
Thomas - Kuopio | 2 days, 21 h sitten
Viimeksi lisätyt tulevat uusintajulkaisut
Anne - Jyväskylä | 2 days, 22 h sitten
Uutuudet viikolla 5 vuonna 2026!
Käärme - Äx | 1 week, 1 day sitten
Tuoreimmat varastoon saapuneet fanituotteet!
Thomas - Kuopio | 1 week, 3 days sitten
Parhaat 25-vuotiaat albumit
Aki - Tampere | 1 week, 3 days sitten
20 kissaeläin albumia
Iina - Hakaniemi | 2 weeks sitten
Viikon 4/2026 kuumimmat kärkituotteet!
Käärme - Äx | 2 weeks sitten
Tuoreimmat fanituotteet!
Thomas - Kuopio | 2 weeks, 3 days sitten
Viikon vinyylivinkit 3/2026
Raine - Pulkkinen | 2 weeks, 6 days sitten
40 vuotta täyttävien Top40
Aki - Tampere | 3 weeks sitten
Top20 perheleffat Äxältä
Minna - Äx | 3 weeks, 1 day sitten
Viimeisimmät varastoon saapuneet fanituotteet!
Thomas - Kuopio | 3 weeks, 3 days sitten
Vaihtoehtoista sisältöä vaatekaappiin
Anne - Jyväskylä | 4 weeks sitten
Paitatarjouksen metalliklassikot!
Jussi - Hellvis | 4 weeks, 1 day sitten
Paitatarjouksen heviherkut!
Käärme - Äx | 4 weeks, 1 day sitten
Tuoreimmat varastoon saapuneet fanituotteet!
Thomas - Kuopio | 4 weeks, 1 day sitten
2025 Parhaat levyt
Toni - Oulu | 1 month sitten
2025 Parhaat
Anne - Jyväskylä | 1 month sitten