20 vaihtoehtoa perusrokille
Se ei tule varmaan kenellekkään yllätyksenä, että levykaupassa työskennellessä tulee altistuttua monenlaiselle musiikille… Joskus asiakkaat tai kaverit ihmettelevät, että jaksanko kuunnella musiikkia vielä kotonakin töiden jälkeen? Joskus maanantaisin kaupan sulkemisaikaan on juurikin se olo, että “vihdoinkin hetki hiljaisuutta.” Viisi minuuttia siitä eteenpäin onkin taas nappikuulokkeet korvissa kun pääsen kuuntelemaan sitä ominta musiikkiani. Vuosien aikana olen oppinut tekemään pesäeron ns. työmusiikille ja sille mitä kuuntelen kotona. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin “perus” rock musiikki ei ole antanut minulle viimevuosien aikana enää kummoisia fiiliksiä muutaman ikisuosikkini lisäksi. Kotona soi yleensä kaikenlainen surina, kolina ja humina. Tällä hetkellä luen John Cagen elämäkertaa jossa käsitellään myös pelkkää ääntä, melua ja hiljaisuutta musiikkina. Jotta päästäisiin pikkuhiljaa itse asiaan, niin en aio kirjoittaa tähän äänitaiteen tai melun historiikkia, koska kaikki tarvittava tieto löytyy jo netistä ja kirjoista. Sen sijaan tarjolla olisi 20 levyllistä jotain muuta kuin valmiiksi jäsenneltyjä nuotteja miellyttämään korvia. Tämä on todellakin pelkkä pintaraapaisu, mutta näiden kautta avautuukin loputon suo kaikenlaista mielenkiintoista jos kiinnostusta vain riittää.
“At first the art of music sought purity, limpidity and sweetness of sound. Then different sounds were amalgamated, care being taken, however, to caress the ear with gentle harmonies. Today music, as it becomes continually more complicated, strives to amalgamate the most dissonant, strange and harsh sounds. In this way we come ever closer to noise-sound.” – Luigi Russolo
-
V/A : Hour Of The Wolf
Toimitusaika n. 1-2 viikkoa.
- Levy-yhtiö
- Freak Animal records
- Julkaisuvuosi
- 2013
CD14,99 €
Neljän eri artistin ääninäkemys yön pimeimmästä hetkestä. Nauhamanipulaatiota, dronea ja kokeellista äänimaisemaa. Vaikka nämä neljä artistia ovatkin alunperin tuttuja meluisammasta kamasta, niin tässä keskitytään enemmän hiljaisempaan materiaaliin. Sopii syysiltoihin! -
Airaksinen, Pekka : Vitae Tennis Nest
First part of recors is piano music. Composed and played in 1998. First influenses were Cecil Taylor and Lennie Tristano in jazz genre. Also music of Conlon Nancarrow, Straviskys Les Noces and Philip Glass. In some pieces there is conversation with delay which makes it sound future robotic baroque music. Stress Graff no 11 is conserto for piano, delay and rhythm maschine. Hairstreak annoyer, Reinsman earthshaker and Hieronymus (only in cd) are from mid 90`s. They are stange flowers from seeds planted thirty or more years before with assistanse of Ligeti, Varese, Pendereski.
- Levy-yhtiö
- One Point Life
- Julkaisuvuosi
- 2015
LPTuote ei ole myynnissä
Villiä pianoa kotimaamme avantgardemusiikin pioneerilta! -
Ambarchi, Oren : In The Pendulum's Embrace
Digipack
- Levy-yhtiö
- Southern Lord
- Julkaisuvuosi
- 2008
CDTuote ei ole myynnissä
Tämän levyn ostin sen ilmestymisvuonna, mutta kaiken rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että aluksi en tajunnut tästä mitään. Viimeaikoina on taas alkanut tutustumaan Ambarchin tuotantoon enemmänkin ja kaivelin tämän soittoon ja nythän tämä maistuu erittäin hyvin! Minimalistista erittäin matalaa sub-basso jyrinää. -
Zorn, John : Classic Guide To Strategy Vol.1 & 2
Solo
Toimitusaika ei ole tiedossa
- Levy-yhtiö
- Tzadik
CD23,99 €
Masi ehtikin hehkutella Zornin myöhempää Classic guide to strategy levyä, mutta tässäpä olisi sarjan yksi ja kaksi osat samassa paketissa! Vanhojen animaatiofilmien soundtrack meininkiä sekä musique concretea samassa paketissa ja kaikki soitettu yhdellä saksofonilla. Hurjaa kamaa! -
Alchemy Of The 21st Century : Beauty Of Aesthetic Imperfection
Field recordings, violin, citra, percussion, metal, glass, stones, water,... 14 tracks, half field recording, half studio live.
Toimitusaika n. 1-2 viikkoa.
- Levy-yhtiö
- Freak Animal records
- Julkaisuvuosi
- 2011
CD14,99 €
Kenttä-äänityksien sekä studiokokeilujen hypnoottinen yhdistelmä. Levyn nimi kertoo jo mistä on kyse, eli kauneutta löydetään hieman karummistakin paikoista. Tätä kuunnellessa mieleen nousee hylätyt talot ja alueet. -
Cage, John : Music Of Changes
David Tudor.
Toimitusaika ei ole tiedossa
- Levy-yhtiö
- Hat Art
CD19,99 €
David Tudor soittaa pianolla John Cagen säveltämää alati muuttuvaa teosta. Tämän tahdissa kelpaa jumitella. Go with the flow. -
Troum : Syzygie
A colllection of rare / deleted tracks from compilations Vol. II (1999-2002).
Toimitusaika n. 1-3 viikkoa.
- Levy-yhtiö
- COLD SPRING
- Julkaisuvuosi
- 2013
CD14,99 €
Diippiä dronemaisemaa. Suurin osa tämän bändin kamasta on tehty pelkillä kitaroilla, eli tässäpä vallan mainio esimerkki siitä miten perinteisellä rock soittimella voi tehdä haluttaessa jotain aivan muuta. Taattu hypnoosi! -
Borbetomagus : Snuff Jazz
17 minsaa extramatskuu!
- Levy-yhtiö
- Agaric
- Julkaisuvuosi
- 1988/2009
CDTuote ei ole myynnissä
Kaksi saksofonia + kitara joilla rakennetaan aivan järjetön meluvalli. Vapaata improvisaatiota parhaimmillaan. Pelkkää meteliä harjaantumattomampiin korviin, mutta edelleen alleviivaan, että keskittyneellä kuuntelulla punainen lanka löytyy kyllä. Ja juuri kun luulit pääseväsi jyvälle, niin matto vedetään taas jalkojen alta. Ihanaa! -
Vogel, Michel : Une Petite Musique De Nuit
Minimalistisia, mystisiä ja syviä äänimaisemia.
- Levy-yhtiö
- Planam
- Julkaisuvuosi
- 2009
LPTuote ei ole myynnissä
Preparoituja gongeja. Minimalistista, haastavaa, mutta erittäin palkitsevaa ääntä. -
V/A : Tension State Collapsing - Houstonoise compilation I+II
- Levy-yhtiö
- Industrial Recollections
- Julkaisuvuosi
- 1995/1996/2009
2CDTuote ei ole myynnissä
Erittäin hieno läpikattaus Houstonin meluskeneen. Monipuolinen kattaus erilaisia lähestymistapoja noiseen. Rust never sleeps... -
Levyn nimi kertoo jo kaiken; sähköistä ja ekstaattista melua suomen kovimmalta jätkältä! Umpiolta kannattaa hommata kaikki mahdollinen, mutta peräänkuulutan tämän perään koska pieni painos. Taattua Umpio laatua. -
Testicle Hazard : Python in the bowl
- Levy-yhtiö
- Freak Animal records
- Julkaisuvuosi
- 2012
Käytetty CDTuote ei ole myynnissä
Itseäni ei häiritse huumori musiikissa jos se tehdään oikein. Tällä julkaisulla se jää kansitaiteeseen, mutta levyn sisältö onkin sitten täyttä asiaa, eli todella tiukkaa harshnoise tykitystä! Ei heikkohermoisille tai tosikoille. -
Splintered : Turned Inside Out
Tuotetta hyllyssä, toimitus heti
- Levy-yhtiö
- Totuuden Sarvi Levyt
2CD15,99 €
Kolisevaa, surisevaa ja hypnoottista krautrock vaikutteista industrialrokkia. Helvetin hyvä! -
Bertoia, Harry : Complete Sonambient Collection
- Levy-yhtiö
- Important
- Julkaisuvuosi
- 2015
11cdTuote ei ole myynnissä
Tämä on jotain liian hienoa. Bertoian musiikki koostuu soivista metalliveistoksista. Parhaimpia cd-bokseja ikinä. -
Grippe, Ragnar : Sand
Toimitusaika ei ole tiedossa
- Levy-yhtiö
- Dais Records
- Julkaisuvuosi
- 1977/2017
LP29,99 €
Ruotsalaisen Ragnar Grippen studiokokeilulevyn uusintapainos 70-luvulta. Loopeista koostuvaa äänimaisemaa. -
Partch, Harry : The World Of Harry Partch
- Levy-yhtiö
- Sony
- Julkaisuvuosi
- 1969
LPTuote ei ole myynnissä
Tässäpä oikein oppikirjaesimerkki sanalle kokeellinen musiikki. Harry Partch loihtii itse rakentamistaan soittimista ihmeellisiä äänimaisemia. -
Haare : Apocalypse
Sadan kappaleen painos.
- Levy-yhtiö
- Heavy Meditation
- Julkaisuvuosi
- 2017
LPTuote ei ole myynnissä
Haare on niitä artisteja jolta voin suositella lämmöllä koko tuotantoa, mutta suosittelen tällä kertaa tätä koska kyseessä on sen verran pieni painos, että kannattaa ottaa haltuun ennenkuin loppuu. Erittäin tasokasta harshnoisen ja dronen yhdistelmää. -
Irisarri, Rafael Anton : Fragile Geography
- Levy-yhtiö
- Room40
- Julkaisuvuosi
- 2016
LPTuote ei ole myynnissä
Tämä on yksi viimevuoden kuunnelluimpia dronelevyjä meikäläisellä. Todella hieno tunnelma ja täydellinen staattisuuden ja eteenpäin menon balanssi. Syysmusaa parhaimmillaan! -
Merzbow / O'Rourke, Jim / Sakata, Akira / Akira Sakata And Jim O'ourke With Chikamorachi And Merzbow / Chikamorachi : Flying basket
- Levy-yhtiö
- Family Vineyard
CDTuote ei ole myynnissä
"Superbändit" ei yleensä kiinnosta, mutta tällä levyllä on kasassa sen verran tiukka dreamteam, että ei voi kuin diggailla. Tässä tapahtuu vaikka ja mitä! -
Putrefier : Cog Dominance
- Levy-yhtiö
- Industrial Recollections
- Julkaisuvuosi
- 2012
CDTuote ei ole myynnissä
Industrial Recollectionsin uusintajulkaisu Putrefierin alunperin legendaariselle Broken Flag lafkalle äänitetystä kassusta. Lo-fi surinaa parhaimmillaan.
Muita listojani - Veikko, Turku
-
Torstai 20.6. uutuusmylly
6 years, 8 months sitten
-
Top-20 hienoimmat levynkannet
6 years, 10 months sitten
-
Warp Records tärppejä
7 years sitten
-
Viikon 3 uutuudet
7 years, 1 month sitten
-
2018 ilmestyneitä levyjä
7 years, 2 months sitten
-
October rust
7 years, 4 months sitten
-
Viikon 35 uutuuksia
7 years, 6 months sitten
-
Less is more?
7 years, 6 months sitten
-
Kesälukemista
7 years, 7 months sitten
-
Top-20 kesälevyt vuodelle 2018
7 years, 9 months sitten
-
21 itselleni tärkeintä räp-levyä
7 years, 11 months sitten
-
Viikko 9 uutuuskatsaus
8 years sitten
-
2017 parhaat!
8 years, 1 month sitten
-
Joululootaa pukinkonttiin
8 years, 2 months sitten
-
20 kovinta rumpulevyä
8 years, 4 months sitten
-
Lomalevyt
8 years, 7 months sitten
-
Top-15 "industrial music for industrial people"
8 years, 8 months sitten
-
Top-20 naislaulajien levyt
8 years, 10 months sitten
-
20 tärkeintä Ambient levyä
9 years sitten
-
2016 kovimmat
9 years, 1 month sitten
-
Musta joulu
9 years, 2 months sitten
-
ECM levy-yhtiön top-11 just nyt
9 years, 4 months sitten
-
Kuolonrokkia alkavalle syksylle
9 years, 6 months sitten
-
Lomamekkalat
9 years, 8 months sitten
-
Kakstuhattakuustoista katsaus
9 years, 10 months sitten
