Olimpia Splendid

Lisää muistutus

Lisää sähköpostimuistutus artistin (Olimpia Splendid) uusista tuotteista.

Löytyi 3 Olimpia Splendid tuotetta

  • Olimpia Splendid : 2
    Enää 5 kpl

    Olimpia Splendid : 2

    Olimpia Splendidin musiikki yhdistää päättymättömiä luuppeja, hypnoosibassoa, oudosti viritettyjä kitaroita, kuiskailua, kurittomuutta, huudahduksia ja roskiksesta kantautuvaa pauhua. Olimpia Splendid on yli kymmenen vuotta keikkaillut aktiivisesti Suomessa ja muualla Euroopassa. Salaperäinen trio ei ole kuitenkaan julkaissut musiikkia äänitetyssä muodossa vuonna 2015 ilmestyneen esikoisalbuminsa jälkeen. Pitkään odotetun toisen albumin kappaleet ovat hioutuneet valmiiksi vuosien saatossa soitettujen keikkojen ja kiertueiden myötä.

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Fonal Records
    Julkaisuvuosi
    2023
    LP
    26,99 €
  • Olimpia Splendid : Olimpia Splendid

    Äänitteellä kuullaan tuttua hypnoottisen meluisaa sähkökitaramusiikkia, jota saimme kuulla jo vuonna 2013, kun Fonal Records julkaisi bändin seitsemäntuumaisen EP:n “Nuttu nurin”. Kuusi uutta sävellystä sisältävä pitkäsoitto tempaisee kuulijan mukaansa jo levyn alkutahdeilla, kun maagisen räkäinen soundi lävistää tajunnan.

    Toimitusaika ei ole tiedossa

    Levy-yhtiö
    Fonal Records
    Julkaisuvuosi
    2015
    CD
    17,99 €
  • Olimpia Splendid : Nuttu Kurin

    Toimitusaika n. 2-7 arkipäivää.

    Levy-yhtiö
    Fonal
    Julkaisuvuosi
    2013
    7"
    9,99 €

Sivu 1/1