Punk

Punk syntyi vastareaktiona 70-luvun lopulla pölyiselle ja elähtäneelle musiikintilalle, jossa dinosauruksiksi tituleeratut, kukkoilevat jättiyhtyeet pitivät äärimmäisyyksiin viritetyllä soittotaidoillaan kenttää hallussaan. Punk räjäytti mielet auki: kuka vaan voisi tehdä yksinkertaista rokkia tiukalla asenteella ja DIY-mentaliteetilla. Punkin ensimmäinen aalto kuohusi pian 70-luvun puolivälin jälkeen USA:n pohjoisosissa, ja varsinkin New Yorkin Ramones, Richard Hell & The Voidoids sekä koko CBGB:n skene näyttivät uuden vaihtoehtoisen rokin suunnan. Samaan aikaan ensimmäinen punkin brittiläinen invaasio oli alkamassa ja sen kärjessä nyrkkiä puivat The Clash, The Damned ja tietysti se kohutuin eli Sex Pistols. USA:n länsirannikolla säpinää aiheuttivat pian mm. Dead Kennedys ja Bad Religion. Myöhemmin punk-skaalaa laajensivat mm. 80-luvun alussa “tuotekehitelty” d-beat (suunnannäyttäjänä mm. Discharge) sekä sittemmin rajummaksi melskaamiseksi yltyvä crust, terävimpinä keihäänkärkinä esim. Disrupt ja Extreme Noise Terror. Myös katujen nuoret saivat äänensä kuuluviin, aseinaan oi! ja skate punk. Näiden levy-yhtiöiden katalogeista pääsee punk-noviisi varmasti hyvin alkuun: amerikkalaiset Alternative Tentacles, SST, Dischord, Epitaph sekä Hellcat, ruotsalainen Burning Heart, sekä kotimainen Combat Rock. Kotimaisen punkin osalta valikoimamme kattaa kaiken saatavilla olevan vanhasta ‘82-hardcoresta (Lama, Kaaos, Terveet Kädet) uudempaan, melodiseen suomipunkiin ja Teemu Bergmanin luotsaamaan valtavirtaistuneeseen kalliopunkiin (Pää Kii, Kakka-Hätä 77). Teemme myös yhteistyötä usean kotimaisen pienjulkaisijan (esim. Airiston Punk Levyt, Blast Of Silence), distrojen sekä yhtyeiden kanssa. Nämä diilit hoituvat yleensä ns. palanpainikkeiden siivittämänä, elikkäs kaikki saavat kiljua tasapuolisesti.

Näytä lisää

Käytettyjen vinyylien ale! Secondhand vinyl sale!