Hietala, Marco / Kangasluoma, Timo : Marco Hietala – ruostumaton

Hietala, Marco: Marco Hietala – ruostumaton
Hietala, Marco: Marco Hietala – ruostumaton

Marco Hietala – ruostumaton

Hietala, Marco / Kangasluoma, Timo

Kustantaja
Docendo
Julkaisuvuosi
2017
EAN
9789522914040
Kirja (sidottu)
28,95 € Osta

Suomalaisen hevimetallin pioneerin rohkea tarina. Nopeimmille tilaajille kirja nimmarilla varustettuna!

Tuotetta hyllyssä seuraavissa kaupoissa, toimitus heti

  • Kamppi, HKI > 5
  • Hakaniemi, HKI 4
  • Kuopio 4
  • Kuopion varasto 3 ?
  • Lahti 2
  • Oulu 2
  • Turku 4
  • Tampere 4

Voit myös tilata tämän tuotteen noudettavaksi lähimmästä Levykauppa Äxästä. Tämä tapahtuu siirtämällä tuote ostoskoriin ja valitsemalla kassalla tilauksen nouto kaupalta.

Kuvaus

Marco on Suomen kansainvälisesti menestyneimmän bändin Nightwishin basisti-solisti. Legendaarisen Tarot-yhtyeen perustajana hän on elänyt todella railakkaan rock’n‘roll-nuoruuden Suomessa ja maailmalla. Nuoruuden, johon kuuluivat niin kliseiset hotellihuoneiden hajottamiset kuin myös viinanhuuruiset keikat ja levytyssessiot.

Tarinan kääntöpuolena ovat olleet ulkopuolisuuden tunne, masennus ja alkoholismi. Sinnikkyydellään Marco on kääntänyt herkkyytensä voimavaraksi ja elämänsä ”ryysyistä rikkauksiin”.

Henkilökuva Marcosta vilisee paljon tuttuja nimiä. Kirka, Sleepy Sleepers, Iron Maiden ja Tony Iommi ovat esimerkkejä ihmisistä ja bändeistä, joiden kanssa Marcon polku kohtaa. Kirja sisältää myös armoitettua pohdintaa eri instituutioista, ihmisrodusta ja maailman nykytilasta.

Kirjailija Timo Kangasluoma kirjoittaa omien sanojensa mukaan ainoastaan sellaisia henkilökuvia ja elämäkertoja, joilla on väliä! Häntä kiinnostavat monitahoiset ja avoimet persoonat, jotka uskaltavat puhua niin vahvuuksistaan kuin heikkouksistaankin.

****

Kirja!?!? Minusta!?!? Mitä Helvettiä!?!? Siinä oli mun ensireaktio kun Nightwishin miksaaja Kimmo Ahola sanoi, että hänelle tuttu kaveri, Timo Kangasluoma, oli kysynyt yhteystietoja ja mahdollisuuksia kirjoittaa kirjaa minun elmästäni.

Kohtasimme Timon kanssa Oulussa joulukuussa 2016, ja kuten Kimmo oli jo minulle todennut, Timo oli, ja on asiallinen, mukava ja huumorintajuinen kaveri, jonka kanssa on helppo tulla toimeen.

Sovimme siis ensimmäisen alustavan juttusession kevättalvelle 2017 kotiini Kuopioon. Niin sitten tarinoin Timon nauhurille niitä näitä, kirjailijan itse kysellessä välillä kiinnostavampia yksityiskohtia. Yhtäkkiä huomasimme parantavamme maailmaa mun saunassa tai olohuoneessa. Koko olemassaoloni historia kulki suusta nauhurille, ja kohti painoa, leviten pikkutarinoihin ja idealistisiin tulkintoihin maailmasta, uskontojen passiivis-agressiivisesta, mutta kuitenkin militantista totuuksien hylkäämisestä, ja tietenkin urapoliitikkojen ja vanhan maailman puolueiden tyhjien lupauksien myymisestä. Kiitoksia Timo monesta yllättävänkin mielenkiintoisesta ja viihdyttävästä illasta.

Me oltais tapaamistemme perusteella voitu kirjoittaa vaikka kolme kirjaa.

Tulossa on kuitenkin vain yksi. Väistämättä vajavainen, mutta asioiltaan ja tarinoiltaan olennaiseen keskittyvä (toivottavasti). Olen jäävi sanomaan, pitäisikö tämän kiinnostaa vai ei, mutta ainakin itse nauroimme, ihmettelimme ja jopa surimme tiettyjä tapahtumien käänteitä. Lukekaa tarinani jos huvittaa, mutta lukekaa nyt edes vähintäänkin jotain!

Marko Hietala Kuopiossa 22.08.2017.

****

Näyte kirjasta, osa 1:

- Tarotin synty –

Olimme Sakun kanssa soitelleet kimpassa jo pitkän aikaa ja mukana oli ollut aina vähintään myös joku rumpalina, ja nyt se oli Jyrki Tulppo. Hän oli mukava kaveri ja musikaalinen. Hän soitti useita instrumentteja ja lauloi stemmoja, mutta rumpalina hän oli sellainen keskinkertainen. Eräänä päivänä vuonna -84 vastasin puhelimeen, ja siellä oli eräs Pekka Kinnunen, joka kyseli Sakua. Koska Saku ei ollut paikalla, niin hän päätti pienen harkinnan jälkeen avautua asiastaan minulle. ”Teillä on paska rumpali, minä voisin tulla teille rumpaliksi”, hän sanoi. Ajattelin, että jaha tässä onkin melko suorasanainen kaveri. Olin kyllä jo tuolloin tiedostanut tilanteemme, että tällä kokoonpanolla emme Sakun kanssa pääsisi sinne asti minne meidän tavoitteemme oli asetettu. Jatkoin kuuntelua ja tarkkavaisuuteni lisääntyi, kun hän mainitsi että hänellä on samanlainen Ludwigin tuplabasarisetti kuin Cozy Powellilla. Jälkeenpäin kuulin, että hänellä oli mennyt useita kuukausia kerätä rohkeutta, että hän uskalsi soittaa asiasta. Hän oli nähnyt meitä Rock SM -kisassa ja muualla ja ajatellut, että tuossahan olisi kerrankin sellainen bändi, jossa olisi hänelle vertaisiaan soittajia.
Anyways, ajattelin, että katsotaan sitten mikä tämä on jäbä miehiään. Ja niinhän siinä kävi, että Spede, niin kuin me häntä aloimme kutsumaan, sai paikan. Siinä kohtaa syntyi Tarot, vaikka jatkoimmekin vielä soittamista jonkin aikaa Purgatory-nimellä. Oli saatu kasaan sellainen porukka, jossa oli toisiaan täydentävät kitaristi, basisti, laulaja ja rumpali, joilla oli kaikilla sama päämäärä ja myös kyvyt sen päämäärän toteuttamiseen. Meillähän oli komppikitaristina tuolloin vielä Vetelin Harri naapurikylästä Karttulasta. Hänen intressinsä olivat kuitenkin enemmän perinteisen heavyn kuten Zeppelinin ja Purplen puolella, kun meidän tyylilaji oli selkeästi new wave of british heavymetal. Niinpä hän lopetti vuoden -85 lopulla, jolloin jatkoimme triona. Noihin samoihin aikoihin pitkäaikainen kaverini Kuopion musiikkilukion ajoilta, suuri heavyn ystävä Tuomo Leskinen ja minä olimme Kuopion Kaupunginhotellissa eli tutummin Renkussa iltaa viettämässä ja soosia vetämässä. Siihen aikaan Kirkalla oli vielä niin sanottu tanssikokoonpanonsa, joka kiersi ravintoloita, ja encorena kuultiin muutamia rock-kappaleitakin, kuten Rainbow’n Long Live Rock ’n’ Roll. Tuomo tunsi porukkaa Kirkan roadcrew:stä ja kävi vaivihkaa juttelemassa Kirkalle ja bändille, että tuolla salissa istuu nyt se Marko, josta olen aiemminkin puhunut, että sehän voisi tulla laulamaan Kirkan kanssa tuon Long Live Rock ’n’ Roll -biisin.
Jossain vaiheessa Tuomo tuli luokseni ja sanoi, että sinun täytyy pian mennä Kirkan kanssa laulamaan. ”Voi vittu saatana sun kanssa”, pääsi suustani. Mä olin päissänikin kuin apina. No eihän se mitään enää auttanut. Niin minä kävin lavalla ja vedimme biisin kimpassa ja säkeitä sekä kertosäkeitä laulettiin vuorotellen ja niin edelleen. Hyvä meininki tuntui olevan, mutta en minä odottanut mitään sen kummempaa. Mutta Kirkahan vei asian eteenpäin Flamingo Recordsille, jonka olivat vasta perustaneet Kassu Halonen, Kisu Jernström ja Vexi Salmi, ja kertoi että siellä Kuopiossa on sellainen kaveri, joka tosiaan osaa laulaa. Ne onki jostain sitten selville, että me treenattiin siinä vaiheessa Kuopion keskustassa nuorisokeskuksella. Sinne tuli Flamingolta yhteydenottopyyntö meikäläiselle. Olin postittanut Purgatoryn demokasetteja jo useammille levy-yhtiöille aiemmin ja käynytkin muutamassa demoja esittelemässä Oulunkylän reissujen yhteydessä, mutta ilman tulosta. No seuraavalla Oulunkylän reissulla otin nauhat mukaan ja menin tapaamaan jäbiä. Kassu Halonen otti minut vastaan ja pisti kasetin soimaan. Puolessa välissä ekaa biisiä hän huusi paikalle Kisun ja sanoi: ”Juma, kuuntele mikä laulaja.” Sitten paikalle tuli myös Vexi Salmi. Samalla reissulla tuli kättä vastaan ja toivotettiin tervetulleeksi yhtiöön. Niillä oli uusi firma ja ne tarvitsi bändejä, ja minun ja Kirkan kohtaaminen sattui juuri oikeaan aikaan. Urani kannalta Mr. Babitzinista oli erittäin suuri apu. Kirkahan teki Flamingolle myös itse rock-levyn ja mekin päädyimme Kirkan kanssa samoille rundeille myöhemmin. Me lämpättiin Tarotilla, ja päätteeksi tuli Kirkan Rock Show. Harmittaa Kirkan puolesta se, että hänen kaksi rock-levyään eivät oikein menestyneet. Hän oli niin innoissaan vetäessään esimerkiksi Purplen Burniä, että siitä todellakin näki mitä hän olisi kaikkein mieluiten tehnyt. Hänen oli pakko palata takaisin iskelmien pariin, jotta sai tienattua leipänsä. Minulla on paljon kavereita jotka soittavat esimerkiksi Viking Linellä jossain bilebändissä, vaikka haluaisivat oikeasti vetää jotain ihan muuta. Se on minusta kuitenkin ihan ok, koska pitäähän se leipä jostain tienata. Minulle sellainen elämä ei kuitenkaan ole koskaan ollut mikään vaihtoehto. Minusta se on verrattavissa johonkin konttoriduuniin, jollaista varten minunlaistani luonnetta ei vain ole tehty. Toki olen soittanut erilaisissa projektikokoonpanoissa monenlaista musaa ja soitan edelleenkin. Mutta ne ovat minulle sellaisia harrastejuttuja, joita teen silloin kun mukana on hyviä tyyppejä ja kun ne eivät vie liikaa aikaa oleellisen musan tekemiseltä.

- Säveltämisen lyhyt oppimäärä –

Olimme pitkään Sakun kanssa kirjoitelleet biisiaihioita, ja niistä oli siihen Flamingolla läpi menneeseen demonauhaan eksyneet meidän mielestä parhaimmat. Mutta nyt täytyi luoda lisää uutta materiaalia, jotta levy saataisiin tehtyä. Meidän biisinteko-dynamiikka Sakun kanssa oli usein sellainen, että Sakulla oli hyvä riffi ja siihen muutama sointu. Minä lisäilin sitten melodian ja lisää sointuja ja tein tekstin. Sakulla ei ollut vastaavaa teoreettista koulutusta, mutta kun minä näytin joitain juttuja, niin Saku omaksui ne todella nopeasti. Lisäksi Saku otti selvää asioista tutkimalla itse. En ole koskaan väittänyt, että hyvän musiikin tekeminen vaatii nuottien opettelua ja muuta musiikin teoriaa, mutta minulle henkilökohtaisesti siitä on ollut kyllä tosi paljon hyötyä. Musiikin teoriahan on hyvin matemaattista. 1 + 2 = 3, mutta 2 + 2 = 4 voi soundata paremmin. Eli tulokset tiedetään, mutta niistä useimmiten valitaan parhaiten tilanteeseen sopivaa. Musiikin teorian liiallisessa käyttämisessä on varjopuolensakin, koska silloin saattaa urautua erilaisiin sääntöihin perustuvan musiikin tekemiseen. Aina silloin tällöin teoriat pitää siis heittää roskikseen ja lähteä koettamaan ihan puhtaalta pöydältä, jotta pystyy luomaan jotain uutta ja ennalta arvaamatonta. Yksi suuri musiikin tekemisen sääntö on minusta se, että kaikki käy, kunhan vain osaat ajoittaa nämä erilaiset yhdistelyt oikealla tavalla. Se on musiikin tekemisen laajuuden ydin. Sanotaan, että kaikki länsimainen musiikki on jo tehty, mutta kyse onkin siitä, miten yhdistelet jo olemassa olevia säveliä, sävelkulkuja ja sävyjä, jotta ne luovat ihan uudenlaisia tunnelmia. Huomasin jo silloin, että on turha luoda valmiit riffit ja melodiat etukäteen, huomioimatta sitä, kenen kanssa niitä soittaa. Täytyy osata huomioida ja käyttää aina kunkin soittajan vahvuuksia hyväkseen. Musiikki kun on sellainen symbioosi kunkin bändin soittajan henkilökohtaisista ominaisuuksista ja taitotasosta. Pitää ymmärtää, että esimerkiksi jos minä teen yhdeksän neljäsosaa -jakoisen jutun, jossa tulee tuollainen kulma tuonne ja tällainen kitaratrilli tänne, niin jos muut soittajat ei ole koskaan sellaista ennen tehneet (tai kun ovat jotain vastaavaa koettaneet, niin ovat epäonnistuneet), niin sellaista ei kannata säveltää. Sehän saa vaan bändin kuulostamaan huonolta. Eli musaa täytyy säveltää aina siinä viitekehyksessä, missä ollaan, ja niiden kundien kanssa, jotka mukana ovat. Joka bändissä on joku taiteellinen johtaja, joka pyrkii viemään musaa sinne minne hän haluaa, mutta jos muut eivät siihen kykene tai halua, niin sitä aiheuttaa vain ongelmia. Tämä on varsinkin monen uuden bändin ongelma. Kyllä esimerkiksi Metallicasta kuulee jo alkupään tuotannosta heti, että tässä on ryhmä jäbiä, jotka kaikki haluavat mennä samaan suuntaan ja kimpassa. Koko homma on tehty kaveruuden puristuksella, että helvetti tämä on nastaa ja tästä muuten tulee vielä jotain. Eli vertauskuvallisesti jos sinulla ei ole sopivaa vasaraa jolla lyödä naula seinään, niin sinun pitää miettiä, että olisiko sinulla pora, millä ruuvatakin ruuvi sen sijaan. Nightwhish-rykmentissä tämä ajattelu toteutuu erittäin hyvin. Esimerkkinä tästä on se, että koska minulla on täysin oman tyyliseni tapa soittaa akustista ja särötöntä kitaraa, niin sitä hyödynnetään levyillä ja lavalla, vaikka meillä on parikin taitavaa kitaristia. Tästä syystä minulla on käytössä nämä kaksikaulaiset, joissa on sekä basso että kitara.

- Levyttämään –

Nyt kun meillä oli levytysdiili ja biisejäkin riittävästi, niin tarvitsimme bändiin tietenkin uuden kitaristin. Tiesimme, että kyllä keikkoja alkaa tulla heti kun levy vaan saadaan julkaistua ja että tämä momentum pitää saada hyödynnettyä. Noin kuukauden päivät pestiä hoiti Matti Komulainen, mutta koska meidän biisit olivat rakenteeltaan aika erikoisia ja vaikeita ottaa haltuun, niin Matti jäi suoremman rockin miehenä melko nopeasti pois. Kitaristiksi löytyi Mako eli Marko Happonen, jonka näimme soittamassa Crash-nimisessä bändissä Nuorisokeskuksella. Varsinkin muut jätkät innostuivat Makon nopeista sormista todella paljon, joten paikka oli täytetty. Myös bändin nimi muuttui Flamingon jäbien ehdotuksesta Tarotiksi. Se oli hyvä kansainvälinen nimi, joka taipui myös suomalaisten suuhun. Itsevarmoja kun olimme, niin tähtäsimme heti kansainvälisille markkinoille ja muunsimme myös omat nimemme kansainvälisemmäksi. Minusta tuli Markon sijaan Marco ja Sakarista väännettiin Zachary. Markosta tuli Conan-elokuvassa olleen Makon innoittamana Mako H ja Pekka Kinnusesta tuli Pecu Cinnari. Tukathan meillä oli olleet isot ja pöyheät jo pitkään, mutta nyt vedettiin vielä lisää leopardihousuja, nahkaa ja muuta tukkaheavy-meininkiä päälle ja tietenkin paljon hiuslakkaa. Sakuhan sanoo bändin ulkonäön olleen tuolloin ”kollektiivinen hirvitys”. Tietyllä tavalla se oli myös laskelmoitua kun yhdistimme new wave of british heavymetallin ja Bon Jovin tai Europen tyylisen ulkonäön. Erotuimme varmasti muista ja jäimme siten ihmisten mieleen. Itse eka sinkun tekemiseen ei Mako kuitenkaan osallistunut, vaan Saku soitti molemmat kitarat. Olihan se eka levytyssessio melko siisti kokemus tervolaisille jäbille. Biisin nimi oli Wings of Darkness, ja se levytettiin MTV:n studiolla Ilmalassa Helsingissä alkuvuodesta 1986. Biisi oli Sakun ja minun yhteinen ja minä tein siihen sanat. Käytimme studioaikaa tämän singlen tekemiseen kaksi päivää ja koko homma vedettiin aika pitkälti live-meiningillä. Miksaajana toimi Jari Laasanen, joka antoi meidän vetää aika vapaasti omalla tyylillämme. Paikalla oli myös Kassu Halonen, jonka tehtävänä oli koutsata minua lauluosuuksissa. Asuimme ensimmäistä kertaa bändinä hotellissa, joten siitä tuli revittyä kaikki mahdollinen poikamainen ilo irti. Tämä Pasila-hotellihan sijaitsee vieläkin samassa paikassa lähellä Maikkaria. Tuli hankittua tietenkin juotavaa ja sitten humalapäissään alkoi riehuminen, joka oli tuolloin kuitenkin vielä melko viatonta puuhastelua. Juoksimme käytäviä toistemme perässä ja ajelimme hissillä nakuna. Siirsimme tuolin hissiin ja sitten joku siihen ilkosillaan istumaan. Kun hissi tilattiin alas, niin oven auetessa ihmisten ilmeet olivat näkemisen arvoisia. Sen isompaa hämmennystä emme silloin kuitenkaan vielä saaneet aikaiseksi.

Näyte kirjasta, osa 2:

Festarikeikoille
Mehän olimme soittaneet aiemmin keikkoja lähinnä vain Tervossa ja Kuopion ympäristössä. Olimme kyllä tehneet muutaman keikan myös Sleepy Sleepersien lämppärinä. Tunsimme jollain tavoin Sakari Kuosmasen, jonka Saku puhui ympäri ottamaan meidät lämppäribändiksi muutamille keikoille. Emme saaneet mitään esiintymiskorvausta, mutta saimme hyvää treeniä ja pienen maistiaisen siitä, miltä kiertue-elämä tuntui. Kaikki Sleepparien jäsenet kohtelivat meitä hyvin ja pääsimme jopa heidän settinsä lopussa yhtä aikaa lavalle. Oli useita kitaroita, kahdet rummut ja niin edelleen, ja vedettiin yhdessä jotain Smoke on the Wateria ja muuta vastaavaa. Se oli nastaa hommaa, mutta myös kiertämisen varjopuolet tulivat tutuiksi. Kerran kun istuin keskellä yötä väsyneenä henkilöauton takapenkillä bassorumpu sylissä pienessä laskuhumalassa, niin näin miten käsivarren paksuinen sininen käärme luikerteli etupenkin selkänojan päällä. Olin niin väsynyt, että aloin näkemään hallusinaatioita. Singlemme julkaistiin 1986 keväällä, ja se sai melko mukavan vastaanoton lehdistössä ja muualla. Oli se hieno hetki, kun saimme levyn eka kerran käteen. Olihan siinä ensimmäinen todiste siitä, että muusikon ura oli oikeasti alkanut. Kannessa on näin jälkikäteen ajateltuna melko paska valokuva meistä, mutta silloin siihen ei kiinnittänyt sen kummempaa huomiota vaan sitä esitteli ylpeänä kaikille kiinnostuneille. Sitä tuli soitettua tietenkin vanhemmille, kavereille, sukulaisille ja jopa siellä koulussakin, jossa olin siihen aikaan töissä. Kävimme soittamassa Wings of Darknessin myös tv:n Hittimittariin, joten nyt oltiin siellä, minne oli ollut koko porukalla tavoitekin. Tämän singlen ja sen radiosoiton avulla meitä alettiinkin sitten buukkaamaan myös erilaisille kesäfestareille. Hankimme velaksi valtavan määrän Marshall-vahvistimia ja -kaappeja, koska pitihän bändin näyttää oikealta hevibändiltä niin kuin olimme lehdistä ja videoilta nähneet. Me vain emme tienneet, että ne kansainväliset bändit joiden kuvia ja videoita olimme katselleet, käyttivät pääosin tyhjiä kuoria rekvisiittana. No meillä oli sitten oikeat kaapit ja mölyä lähti ”takaseinästämme” mel
ko jumalattomasti. Keikkareissutkin alettiin käymään oikeilla keikkabusseilla, joita vuokrasimme Kuopiosta, joten olimme siirtyneet bändinä selkeästi seuraavalle tasolle Meidän crew-porukkaan tuolloin ensimmäisellä varsinaisella kiertueella kuului äänimies Mikko Tegelman, joka kiertää edelleen Sonata Arctican kanssa, valomies Ari Jämsen, rumputeknikko ja monitorimies Antti Oksman eli Muke ja bussikuskimme Olli, joka toimi myös yleismiehenä keikoillamme. Nämä kaverit olivat mukana meidän molemmilla ensimmäisillä kiertueillamme. Kävimme kesällä -86 soittamassa isoillakin festareilla kuten Rantarockissa ja Tulivuorirockissa. Saatiin passit kaulaan ja hengailtiin bäkkärillä muiden tunnettujen bändien kanssa. Silloin tuli tunne, että nyt me ollaan siellä minne me kuulummekin. Rantarock järjestettiin tuolloin Etelä-Pohjanmaalla Alavuden Aulavalla ja se keräsi tuolloin muistaakseni noin 15 000 hengen yleisön, eli meininki oli kuin suuressa maailmassa. Rantarockissa kohtasin myös pari kaveria: Roope Latvalan ja Jiri ”Kari-Tapion poika” Jalkasen. He kertoivat, että heilläkin on hevibändi. Huomasin heti, että tässä on kavereita, jotka ovat samanlaisia kuin mekin. Siitä alkoi ystävyys heidän kanssaan. Niinhän sitten seuraavana vuonna meidän keikkabussiin kulkeutui jonkun mukana Stonen demo.
Rantarockissa oli pääesiintyjänä Twisted Sister, joka esiintyi juuri ennen meitä, eli käytännössä ”lämmitteli” Tarotia. Noinhan sitä on mukava muistella, mutta tosiasiassa heillä taisi olla kiire jonnekin seuraavaan paikkaan, jonka vuoksi halusivat soittaa aiemmin, tai sitten heidän mielestään oli mukavampi soittaa aikaisemmin, kun porukka ei ollut vielä niin hirveässä tuubassa. Emme päässeet heitä siellä tapaamaan, koska meidät nuoret kollit pidettiin tiukasti erossa näistä suurista tähdistä. Myöhemmin olen kyllä tavannut JJ Frenchin ja hänen tyttärensä New Yorkissa Nightwishin keikan jälkeen meidän bäkkärillä. Näin se maailma muuttuu.

Sivaria ja köyhyyttä
Hain Tervon seurakunnan pääpapilta Olli Wuoriselta eettisyystodistuksen jo -85 välttääkseni armeijan käynnin. Tiesin ettei armeija ollut minua varten. Sehän olisi ollut meikäläiselle kuin koulun vaikeudet potenssiin neljä. Sivariaika Jyväskylän kuulovammaisten koulussa alkoi vuoden -86 loppukesästä tietenkin juuri pahimpaan mahdollisen aikaan. Olimmehan juuri saaneet ensimmäisen singlen ulos ja päässeet keikkailemaan pääesiintyjänä. Minusta tuntui, että kaikki kaatuu, koska olin niin paljon poissa paikalta Kuopiosta ja koska siihen aikaan ei ollut mitään nettiyhteyksiä tai kännyköitä ynnä muuta, jotta olisi pystynyt pysymään ajan tasalla edes jotenkin. Itse sivarissa jaksoin olla tässä epätietoisuudessa noin kolme kuukautta, kun päätin mennä psykologin puheille. Hänelle kerroin, että pian päässä hajoaa jollen pääse täältä pois. Bändi oli juuri saanut tuulta alleen ja meillä oli tärkein eli varsinaisen levyn teko juuri alkamassa. Piti säveltää, treenata, käydä keikoilla ja niin edelleen, ja minä olin jumissa jossain hemmetin sivarissa käytännössä tyhjän panttina. No sehän päätyi siihen, että tämä psykologi suositteli minulle vapautusta sieltä. Perusteena oli se, että nuorella kaverilla oli aivan liian paljon isoja asioita menossa elämässään. Tästä seurasi ehkä elämäni köyhin vaihe, koska tämä sivarista irtautumisprosessi kesti melko kauan, ja jouduin sen ajan elämään pelkillä sivarin päivärahoilla. Asuin Kuopiossa alivuokralaiskämpässä ja oli päiviä, jolloin oli teetä ja näkkileipää, ja toisia päiviä, jolloin sain vain teetä. Sivarissahan päivärahat jää käytännössä säästöön, kun on asunto ja ruoka talon puolesta. Mutta minä en saanut tehdä töitä tai nostaa työttömyyskorvausta koska prosessi oli kesken. Viimein ja vihdoin pääsin kuitenkin kunnolla vapaalle jalalle sivarista, kun he suosittelivat minun vapauttamistani tilapäisesti kahdeksi vuodeksi. No siitä tuli vähän pidempikin vapautus, joka jatkuu yhä.

Sekoilemisen pitkä oppimäärä
Aloin heti levydiilin saamisen jälkeen seurustelemaan ensimmäisen kerran oikein vakavammin yhden Ullan kanssa Tuo seurustelun aloittamisen ajoitus ei sekään osunut oikein kohdalleen. Nyt kun meillä oli levydiili ja tehtiin isoa keikkaa ympäri maata, niin sitä vientiä tietenkin riitti joka paikassa. Tulihan sitä lipsuttua aidan väärälle puolelle väkisinkin. Juuri tämä tunnettuuden varjopuoli tulee kaikille vastaan jossain vaiheessa, jotka kuuluisuuteen ponnahtavat. Itse olen nykyään sitä mieltä, että ei ihmisrotua ole edes tarkoitettu yksiavioiseksi. Ei meidän esi-isät luolamiesaikaan olleet yksiavioisia, vaan tämä yksiavioisuuden ajatus on tullut paljon myöhemmin maatalouden ja omistamisen kautta. Myöhemmin jotkut, ja yleensä aina miehet, ovat vielä tajunneet, että tällä yksiavioisuuden ajatuksellahan voidaan hallita ihmisiä ja varsinkin naisia, ja niinpä siitä luotiin uskonnollisten dogmien perustaa. Eihän tuo seurustelu sitten kestänytkään kuin pari vuotta, kun ei meistä kumpikaan pysynyt uskollisena johtuen nuoruudesta ja tästä kiertävästä elämäntyylistäni.
Kun lähdettiin levyttämään albumia, niin Mako oli jo sisäistänyt biisimme ja oli siis mukana soittamassa lopuilla biiseillä. Paikkana oli taas MTV:n studiot, tuottajana Kassu Halonen ja äänittäjänä Jari Laasanen. Hommassa oli taas mukana järjetön poikamainen into. Oltiinhan me saatu jo singlen teossa maistiaiset siitä, mitä levyn tekeminen on oikeassa pro-luokan studiossa. Oli käytössä vaikka mitä efektejä, kaikille omat soittokopit, parkettilattiat ja paneloidut seinät ja niin edelleen. Siihen aikaan Sakun kitara, minun bassoni ja Speden rummut soitettiin käytännössä yhtä aikaa nauhalle livenä pohjiksi. Kaksi biisiä sinkulta oli jo valmiina, joten me vedimme heti ekana päivänä kaikkien muiden paitsi yhden biisin taustat valmiiksi. Kun Kassu tuli toisena päivänä ensimmäistä kertaa paikalle, niin hän ei ollut uskoa, että meiltä puuttui enää yhden biisin pohjat. Se alkoi epäuskoisena kuuntelemaan niitä meidän aikaansaannoksia ja totesi hetken kuluttua, että eihän nämä olekaan mitään paskoja. Lauluosuudet, kitaratuplaukset ja soolot oli tarkoitus vetää nauhalle myöhemmin ja koko juttuun oli varattu pari viikkoa aikaa.
No tästä tehokkuudestamme syntyi meille tietenkin ekstra-vapaa-aikaa Helsingissä. Nuorille kundeillehan se oli kuin olisi päässyt aikuisten Disneylandiin vähän pidemmäksi aikaa. Hommat hoidettiin kyllä studiossa kunnolla, mutta kyllä sitten vapaa-aikana otettiin ilo irti juhlimisesta. Eräänä iltana eksyimme jossain Helsingin baarissa paikallisten hoitsujen illanviettoon. Siitä jatkoille heidän asuntolaansa, jossa menikin sitten koko yö ja vielä seuraava aamupäiväkin, eikä se mennyt mihinkään nukkumiseen. Seuraavana päivänä minun olisi pitänyt aloittaa laulujen nauhoittaminen, mutta kun raahauduin paikalle studioon, niin kaikille paikalla olijoille tuli heti selväksi, ettei se onnistu. Kassu totesikin heti, että siirretään laulujen teko seuraavalle viikolle. Ei se muistaakseni ollut edes kovin vihainen, sillä olihan studio kuitenkin varattu kahdeksi viikoksi meille. Se ymmärsi nuorten miesten elämää, koska oli varmaan kokenut samat jutut itsekin. Spell of Iron oli tämän meidän ensimmäisen albumin nimi ja se julkaistiin vasta joulumarkkinoille, vaikka äänitykset tehtiin jo alkukesästä. Saimme puristettua siihen kymmenen omaa biisiä. Minä tein pääosin sanat biiseihin, mutta muuten biisit olivat minun ja Sakun käsialaa. Nyt kun noita ensimmäisen albumin sanoja tarkastelee, niin onhan niistä osa aika korneja ja naiiveja, mutta eihän sitä sillä kokemuksella muuta voi odottaakaan.
Levyn kanteen tuli sellainen piirros, jossa joku alienin tai jonkun manalan asukin pitkäkyntinen käsi piteli Tarot-korttia, jossa luki tietenkin Tarot ja Spell of Iron. Siihen aikaan maailmalla oli kohu lähinnä amerikkalaisten ja englantilaisten hevibändien saatanallisista vaikutuksista nuorisoon. Levyihin oli kuulemma piilotettu salaisia itsemurhaviestejä takaperin nauhoitettuna ja muuta vastaavaa. Niinpä mekin teimme Pharao-biisiin takaperin nauhoituksen, ja jos sen kuuntelee toiseen suuntaan, niin Spede sanoo siinä: ”Arvasin, että kuuntelet tätä takaperin perverssi.” Ajateltiin silloin, että kyllähän Suomenkin ääriuskovaiset ja muut moralistit tarvitsevat oman kotimaisen vastustajan, jotta ei tarvitse taistella pelkästään Kissiä ja Maidenia vastaan. Ja kyllähän niitä yhteenottoja sitten muutamia syntyikin. Teimme myös toisen videon Wings of Darknessin lisäksi: Love’s Not Made for My Kind -biisistä Tampereella Tohlopin studiolla levyn promoksi. Sen aikaiseen tapaan meillä oli aikaa tunti itse kuvaamiseen useammalla kameralla, ja video leikattiinkin saman tien valmiiksi. Ohjeena oli, että koettakaa näyttää rajuilta ja uskottavilta. Paikalla oli lava ja valot, musa tuli playbackinä ja koetettiin siihen päälle vetää biisi samaan tahtiin. Speden kanssa ongelma oli aina noissa kuvauksissa se, että paikalle tuotu äänentoisto ei riittänyt vaan peittyi kaverin takomisen alle. Aina jouduttiin tuomaan lisää kaappeja ja sijoittamaan ne jopa suoraan hänen taakseen, jotta hän pysyi biisin kanssa samassa taimissa. Speden raskaskätisyydestä kulkee maailmallakin toinen toistaan erikoisempia tarinoita. Ne lähtivät liikkeelle siitä, kun Paisten Rude-pellit eivät kestäneet, vaikka niille oli luvattu ikuinen takuu. Kun Suomesta alkoi virrata rikkinäisiä peltejä takuuseen helvetinmoisella vauhdilla, niin Paiste lähetti Sveitsistä kaverin Suomeen katsomaan, että lyökö tuo kaveri niitä oikein. Tuloksena oli, että hän joutui esimiehilleen toteamaan Speden lyövän niitä rumpupalikoilla eikä millään vasaralla ja että hän lyö myös oikeassa kulmassa ja että kaverilla on vain niin hirmuinen isku. Kas kummaa niin aika pian sen jälkeen Rude-pelleiltä poistui se ikuinen takuu. Toinen juttu joka nousi isoksi asiaksi varsinkin kiertueilla oli juominen. Itse keikat vedimme vielä kyllä käytännössä selvin päin, mutta keikan jälkeen homma alkoi lähtemään lapasesta oikein kunnolla. Varsinkin kesäaikaan Suomen yötön yö oli samalla aina myös uneton yö. Kun on bussilastillinen nuoria rokkareita, niin tietäähän miten siinä käy. Yöelämää vietettiin kosteissa merkeissä aina aamuun asti. Sitten jotain kolme tuntia unta ja uudelleen reissuun ja esiintymään. Ei tuo juhliminen loppunut syksyyn ja talveenkaan, mutta se siirtyi vain enemmän sisätiloihin. Keikan jälkeen bäkkäreillä pistettiin haisemaan melko huolellisesti. Keikkamatkamme varsinkin vuoden -87 puolella ulottuivat usein Pohjanmaan suuntaan eli mm. Lapuan Latosaareen ja Evijärven nuorisoseuralle. Köyliön Lallintalolla pistimme bäkkärillä paikkoja hieman uusiksi poikamaisessa nousuhumalassa, ja tietenkin sinne ilmaantui myös tyttöjä meidän kanssa juhlimaan. Se taisi olla se Lallin spiritti, joka meidätkin sai siellä valtaansa. Mikä sen suurempi kapina voisi olla kuin huitaista piispalta kirveellä kallo halki. Kyllä siellä sitten hajosikin kaikenlaista tavaraa, mutta varmaan se sekoilu tyttöjen kanssa oli niille viimeinen niitti. Varsinkin kun me muut olimme jo bussissa ja paikka suljettu, niin Mako löytyi bäkkärin vessasta vielä panemassa jotain paikallista tyttöä. Ne sanoivat ettei kukaan ollut käyttäytynyt niin huonosti kuin me. Ei kuulemma edes Hanoi Rocks, eli se kertonee kaiken asiasta. Parista, olikohan se Evijärven tytöstä tuli meille pitempiaikaistakin keikkaseuraa, ja pohjanmaan suuntaan oli aina mukava lähteä. Nämä tytöt alkoivat vähitellen kulkemaan meidän muillakin keikoilla. Kun olimme soittamassa Iisalmessa eli melkein kotimaisemissa, niin tytöt ilmestyivät yhtäkkiä sinnekin, emmekä me olleet mitenkään aavistaneet, että uutukaisen rock-uroksen vetovoima imee yli maakuntarajojen. Kun olimme lähellä Kuopiota esiintymässä, niin paikalla olivat tietenkin myös meidän omat tyttöystävämme. Oli se kyllä helvetin stressaava keikka, kun piti yrittää luovia niin, etteivät evijärveläiset ja tyttöystävät tietäisi toisistaan. No tyttöystävät voittivat tietämättään, koska olimme pakotettuja olemaan huomioimatta vieraita tipujamme, mistä he vuorostaan ottivat nokkiinsa ja häipyivät. Eikä heitä sitten sen jälkeen enää näkynytkään meidän keikoilla, mikä ei tietenkään ollut mikään ihme heidän saamansa kohtelun jälkeen. Bussin mutaisiin kylkiin kyllä hienotunteista vittuilua kirjoittivat lähtiessään. Pohjanmaan tytöt käyttivät sanoja, joista me tajusimme jutun, mutta tyttöystäville se vaikutti fanien raapustuksilta. Ihailtavaa tilanteen lukua heiltä, ja minua kyllä hieman hävetti. Ja olihan se oikea harmikin, koska he olivat nättejä ja mukavia tyttöjä, ja toisekseen minun ja Speden suhteet eivät tuon jälkeen muutenkaan kestäneet enää kauan.

Jaa rakkaimpiesi kanssa