Berglund, Joose : Stupido Records 30 vuotta - pari lanttia kaaoksesta

Berglund, Joose: Stupido Records 30 vuotta - pari lanttia kaaoksesta

Stupido Records 30 vuotta - pari lanttia kaaoksesta

Berglund, Joose

Kustantaja
LIKE
Julkaisuvuosi
2019
EAN
9789520118631
Kirja (sidottu) 28,99 €

Stupido recordsin 30-vuotinen historia

Tuotetta hyllyssä seuraavissa kaupoissa, toimitus heti

  • Kamppi, HKI 2
  • Hakaniemi, HKI 2
  • Jyväskylä 1
  • Kuopion varasto 2 ?
  • Lahti 1
  • Tampere 3

Voit myös tilata tämän tuotteen noudettavaksi lähimmästä Levykauppa Äxästä. Tämä tapahtuu siirtämällä tuote ostoskoriin ja valitsemalla kassalla tilauksen nouto kaupalta.

Kuvaus

Viru-hotellin baarista Tavastian takahuoneeseen

Kuinka parin perestroikan innoittaman virolaisen singlelevyn “vahingossa” julkaiseminen johtaa lopulta vuosikymmenien työhön rockin aluskasvillisuuden parissa?

Stupido Records 30 vuotta kertoo firmaa 1989 perustamassa olleen Joose Berglundin suulla suomalaisen riippumattoman levy-yhtiön tarinan, kuinka parin perestroikan innoittaman virolaisen singlelevyn “vahingossa” julkaiseminen johtaa lopulta vuosikymmenien työhön rockin aluskasvillisuuden parissa molemmin puolin Suomenlahtea – ja vähän muuallakin.

Kirja listaa ylämäet ja alamäet, sattumukset ja sekoilut Viru-hotellin baarista Tavastian takahuoneeseen keskellä musiikkibisneksen murrosta, joka on koitua Stupidonkin kohtaloksi mutta joka osoittautuu lopulta uudeksi aluksi.

***

Tekstinäyte, osa 1:

Rovaniemeltä Stadiin muuttanut, minua pari vuotta vanhempi Jorma Ristilä oli soutanut tuttavapiiriini, koska silloiset, niin ikään Rovaniemeltä lähtöisin olleet tyttöystävämme olivat parhaita kavereita keskenään.

Minun seuralaiseni Kaikkosen Päivi oli aina sitä mieltä, että minun kannattaisi tutustua Jormaan. Pari vuotta myöhemmin hän olikin jo sitä mieltä, että teitä ei olisi pitänyt ikinä tutustuttaa toisiinne.

Vielä oli kuitenkin aikaa siihen, että perustaisimme levy-yhtiön yhdessä. Ensin piti hengailla matseissa ja keikoilla sekä juoda tietysti kaljaa. Mitä kaikkea nuoret miehet yleensä yhdessä harrastavat, vaikka sitä levyjen soittoa kapakassa.

Aikamme Kannaksessa levyjä pyöritettyämme tuli tietysti mieleen, että voiskohan täällä olla myös livemusiikkia. Tässä vaiheessa tuli takauma reilun vuoden takaiseen Eestin-matkaan. Kutsutaanpa Villu ja J.M.K.E. Virosta Suomeen keikalle!

Olin pitänyt yhteyksiä Tallinnaan ensivisiitin jälkeenkin ja saanut myös Jorman innostumaan heimoveljien jeesaamisesta kulttuurin saralla. Väkersimme sitten silloisen protokollan mukaisen virallisen kutsun Neuvosto-Viroon, mutta pikkuhiljaa kävi selväksi, ettei Villua ja hänen bändiään noin vain päästetäkään maasta.

Myöhemmin kuulimme, että pojat olivat käyneet ”grillattavina” paikallisessa KGB:ssä ja heille oli sanottu, että eihän teitä voi päästä maasta, koska olette huono esimerkki neuvostonuorisosta!

****

osa 2:

Yhtäkkiä päihimme paukahti ajatus: mitä jos tehtäisiin saamillamme rahoilla meille jo tutuista virolaisista biiseistä pari seiskatuumaista singleä!

Seuraavana päivänä, sunnuntaista huolimatta, soitin innoissani vanhalle pussikaljakaverilleni Jussilan Mikalle, joka oli edennyt Suomen johtavan äänilevyjen valmistajan, Finnvoxin masteroijaksi asti ja esitin yksinkertaisen kysymyksen: miten niitä äänilevyjä oikein tehdään?

Mika kärsivällisesti selitti, että ihan ensin pitäisi olla masternauha.

No, mistäs masternauha, nehän olivat Virossa!

Eikä tuohon aikaan ihan noin vain haettu Virosta mitään nauhoja, koska Neuvosto-Viron tulli penkoi tavarat huolella mennen tullen ja otti kaikki vähänkin arveluttavat esineet pois.

Minulla oli neukkutullista omakohtaisia kokemuksia. Ensimmäisellä Moskovan-matkallani virkailijat olivat kuunnelleet Walkmanillani kasettejani ja tavavarikoineet matkalukemiseksi ottamani englantilaisen trendilehden, The Facen.

Tallinnan matkoilla olimme selvinneet vähemmällä, mutta pystyin kuvittelemaan milllaisen riemun neukkuviranomaisissa herättäisivät kelanauhat, joita he eivät pääsisi edes kuuntelemaan.

No, tein tuohon aikaan radio-ohjelmia sittemmin edesmenneeseen paikallisradioon, Radio Sykkeeseen. Yksi kolleegoistani sattui olemaan Leo ”Ajetaan tandemilla” Friman, joka oli juuri sopivasti menossa työkeikalle Tallinnaan. Hänellähän oli pakostakin mukanaan monenlaista kelanauhaa, koska radionauhoitukset siihen aikaan sellaisilla hoidettiin. Mukaan solahtaisi mukavasti yksi Tere Perestroika ja Russkaya Vodka!

****

osa 3:

”Tavattiin Joosen kanssa ensimmäistä kertaa loppuvuonna 1987. Hän oli tullut Tallinnaan tutustumaan paikalliseen rock-skeneen ja otti sen nopeasti haltuun. Sen myötä hän oli kuullut muitten ohessa Vanemõde-yhtyeestä, missä minä juuri silloin olin laulajana. Nähtiin, juteltiin, käytin Vanemõden treenikämpällä treeneissä ja poislähtiessä kerroin Jooselle juuri perustamastani uudesta Babach -yhtyeestä.

Kävi näin, että Vanemõde mainittiin jossain Neuvosto-viron bändejä käsittelevässä lehtijutussa, mutta Stupido Recordsin toinen sinkku Villun ja J.M.K.E:n Tere Perestroikan ohella, katalooginumerolla 002, oli kuin olikin Babachin Russkaja Vodka/Tahan oma raha tagasi!

Sen mukana tuli sitten myöhemmin keikkojakin lahden molemmin puolin. Tallinnassa kävivät Shadowplay ja Fucking World. Soitettiin niiden kanssa ainakin elokuvateatteri Kosmoksessa järjestetyillä kekkereillä.

Me sitten taas pääsimme Suomeen ja Helsinkiin Tavastialle sekä Vanhalle J.M.K.E:n ja Röövel Ööbikin kanssa. Se oli helvetin iso juttu! Käytiin myös Mikkelissä Dinosaurockissa. Se oli sellaista toisenlaista kulttuurivaihtoa, mitä ei oikein voinut edes kuvitella. Tänä päivänä, jos oikein mietin, niin en pysty sanomaan, miten virkavalta päästi sen tapahtumaan ylipäätään! Muistutan, että Eesti ei ollut vielä uudestaan itsenäistynyt. Elettiin syvää neuvostoaikaa. Aika vaarallista kamaa!

Mietin jo silloin, että 80-luvun lopun Suomi oli kyllä ihmemaa jokaiselle virolaiselle, joka Suomeen onnistui pääsemään. Kaikki ihan oikeasti olikin sellaista kuin telkkarissa oli nähty. Muistan senkin, kun ensimmäistä kertaa laivalta astuin vapaan maan pinnalle. Jopa ilma tuntui ihan toisenlaiselta – Mihkel sanoi sitä ”vapauden tuoksuksi”. Ja sitten Tavastia – ihan oikea musaklubi! Sellaisesta oltiin vaan kuultu ja nähty ehkä valokuvia. Päästä itse soittamaan sen lavalla – se oli unelmien täyttymistä kertaheitolla.

Mulla on aina ollut läheinen suhde suomalaiseen rockmusiikkiin. Iltatähti ja Rockradio olivat must joka viikko. Olin kasettinauhurin kanssa telkkarin (just telkkarin, koska sieltä kuuli ennen tv-ohjelmien alkua Rockradiota) vieressä valmiina painamaan äänitysnappulaa heti, kun Pellen, Eppujen tai Hassisen Koneen joku biisi alkoi. Jotta sait katsoa Suomen tv:tä, oli tilattava erillinen kapula telkkariin paikalliselta elektroniikan taitajalta – se ei maksanut kuin kuukauden palkan. Ja jotta äänenkin sai kuulumaan, joutui lisäksi tilaamaan toisen samanlaisen kapulan. Sitten enää johto telkkarista kasettisoittimeen ja uusi suomalainen sekä muu länsimainen rockmusiikki oli purkissa!

Ja yhtäkkiä kaikki se oli tässä ja nyt. Saatoit mennä keikalle tai ostamaan levyn tai ihan mitä vaan. Sitä on hyvin vaikea selittää mitä se merkitsi! Kaiken kaikkiaan se vapauden ja vapautumisen tunne oli niin suurta ja mahtavaa”.

****

osa 4:

Edelleen mielessämme kyti kuitenkin ajatus siitä, että Villu Tamme pitäisi saada Suomeen.

Tämä mielessäni otin yhteyttä jo kohtalokkaalla Billy Bragg–reissulla mukana olleeseen Hannu Puttoseen, jolla oli työn kautta kontakteja silloiseen vasemmistopuolue SKDL:ään, joka juhlisi näyttävästi Ranskan vallankumouksen 200-vuotisjuhlaa Kulttuuritalolla.

Mitäs jos saisimme J.M.K.E:n sinne soittamaan, ”veljes­puolueen” juhliin, kysyin Hannulta. SKDL:n nuorisojärjestön lehden silloisena päätoimittajana Hannu innostui ajatuksesta ja puhui pomoilleen.

Lopputuloksena saatiin kaunis kutsu Viron kommunistiselle puolueelle SKDL:n silloiselta puheenjohtajalta Reijo Käkelältä. J.M.K.E. olisi tervetullut Suomeen, esiintymään veljespuolueen suureen juhlaan.

Syötti toimi. Pojat kutsuttiin KGB:n Tallinnan-osaston toimistoon, jossa heille lätkäistiin ulkomaanpassit kouraan ja kerrottiin, että emme voi veljespuolueemme kutsusta kieltäytyäkään, mutta muistakaa: perheenne ja ystävänne jäävät Eestiin.

Uhkailuista huolimatta, siinä se sitten oli: Villu, basisti Lembit Krull ja rumpali Venno Vanamölder Kultsan lavalla rämisyttelemässä rupista hardcorepunkkia yleisölle, joka koostui lähinnä SKDL:n puolueaktiiveista.

Olihan se tietysti hassun näköistä, kun tv-uutisista tutut poliitikot, etunenässä silloinen liikenneministeri Jarmo Wahlström, yrittivät tanssia hitaita naisseuralaistensa kanssa virolaisen punkin raikuessa lavalta.

Meillä oli myös oma myyntipöytä Kulttuuritalon aulassa, josta kauppasimme vallankumousväelle huomattavan määrän Tere Perestroika -sinkkuja. SKDL:n punaisemmasta laidasta kansanedustajat Ensio Laine ja Esko-Juhani Tennilä jättivät kuitenkin sinkut ostamatta. Ensio tokaisi kauppalopolle, että minä en oikein piittaa tuosta perestroikasta.

Median haltuunotto ei olisi voinut olla täydellisempi. Villu oli töyhtöineen niin Hesarin etusivulla kuin tv:n pääuutislähetyksessäkin. Suuri osa Suomen kansasta ei voinut välttyä törmäämästä vihaiseen nuoreen mieheen Virosta.

Pitkään viikonloppuun mahtui myös muuta dramatiikkaa. Keikkoja ei ollut kuin Kulttuuritalon virallinen esiintyminen ja epävirallinen sellainen punkkareitten valtaamalla Käpylän Vuoritalolla, joten vierailuun mahtui myös vapaa-aikaa. Kaikkien yllätykseksi J.M.K:E:n rumpali Venno Vanamölder otti kuitenkin hatkat majapaikasta kenellekään mitään ilmoittamatta jo päivää ennen suunniteltua kotiinpaluuta.

Olimme lähes varmoja siitä, että Vanamölder oli hypännyt ruotsinlaivaan. Seuraavan vuorokauden sisään keskusteltiin myös siitä, pitäisikö Villunkin lähteä lahden yli etelän sijasta länteen.

Muun muassa Villun tyttöystävä Anneli Hallik oli sitä mieltä, että kotiinpaluusta ei seuraisi ainakaan mitään hyvää. Villu ilmoitti yksikantaan kuitenkin palaavansa Viroon, joten meillä oli yksi huolenaihe vähemmän.

Ja kohta toinenkin huolenaihe vähemmän: Kuulimme Vanamölderin lähteneen etuajassa takaisin Viroon, koska hän ei ollut viihtynyt kapitalistisessa Suomessa, eikä keikkojakaan enää ollut.

****

osa 5:

Myös Ruotsin ykkösfestivaaleilla Hultsfredissa käytiin aiheuttamassa hämmennystä. Eläkeläiset ja Kumikameli pantiin esiintymään kolmeksi päiväksi samaan telttaan Norjan ylpeyden Turbonegron kanssa.

Ohjelmanumeron yhteisnimi oli ”Omituiset naapurimme”. Turbonegron laulaja Hank Von Helvete luovutti jo toisen päivän jälkeen ja myönsi, että te olette hullumpia kuin me.

Hankin kaulassa ollut käärme oli muovia, että se siitä.

Eläkeläiset eivät muuta tehneet kuin olivat oma itsensä eli läträsivät viinalla ja olivat alasti.

Siihen aikaan tuo juominen oli vielä totisinta totta, eikä mitään showta. Me levy-yhtiön sedät koitimme pysyä tahdissa, yhtenä yönä onnistuimme jopa kirimään rinnalle ja ohi.

Huomasimme nimittäin Jorman kanssa kirmaavamme majoituspaikkamme, taattuun skånelaistyyliin idyllisen Vimmerbyn ainoata katua alasti yhdessä yhtyeen romukeisari Tomi Riionheimon kanssa, joka taltioi koko roskan filmille. Jopa GB:n jäätelöukon kaappaamisen kioskin edestä.

Itse yhtye oli tuolloin jo autuaasti nukkumassa. Lassi Kinnunen alias Kukkosen Petteri oli jopa vaivautunut raapustamaan huoneensa oveen englanninkielisen lapun: Ei saa häiritä, terveisin Lemmy Kilmister, tuo Mötorheadin auvoinen basisti.

Ovelina poikina olimme ostaneet itsellemme kaljakorin Systembolagetista matkan varrelta – Hultsfred ympäristökuntineenhan oli tietysti poikkeuslailla festarin ajaksi kuivattu – jotta emme olisi vääjäämättä hupenevien takahuonejuomien varassa.

Kori heitettiin bäkkärialueella ”Jordaniin” eli festarialuetta ympäröivään järveen piiloon Eläkeläisten jätkiltä. Sieltä se oli kuitenkin hävinnyt.

Järkkärit olivat kiikuttaneet korin lisää kaljaa kinunneille Eläkeläisille, ja sanoneet, että löysimme järvestä tämmöisen, te voitte varmasti pitää sen.

Seuraavana yönä alastonkuvaukset otettiin uusiksi jo koko ryhmän voimalla. Ehkä vielä joskus tulee päivä, jolloin uskallan katsoa Eläkeläisten dvd:n Sekoilun ytimessä extramateriaalin.

****

osa 6:

”Tää on sulle”, Tumppi ojensi luurin.

”Pelle, sun täytyy hoitaa viis donaa tai Andy ei tuu studioon”, Angela meuhkasi. Samalla kirosi Joosen, Atte Blomin (jolla ei ollut proggiksen kanssa mitään tekemistä), tamperelaisen promoottorin plus kaikki mahdolliset ”ohivetäjät ja kusettajat” alimpaan helvettiin. Kukaan ei ollut suostunut antamaan enää ennakkoa, piikki oli täynnä.

”C´mon Angela, ei mulla oo tollasta fyrkkaa”, mä sanoin, kuuma päivä ja vitutti venaaminen. ”Sitäpaitsi mä en oo pankkiiri enkä promoottori.”

Seuras lyhyehkö fuck you- sekä asshole-pitoinen keskustelu, jonka päätteeksi Angela huus luuriin:

“Fuck you, Pele. Andy is out!”

Kiva juttu, mitäs nyt tehdään? Ei muuta kuin sorvin ääreen. Nakutettiin neljästään kolmen biisin pohjat nartsalle. Joose sai myöhemmin revittyä herrasväelle jotain fyrkkaa. Illalla tuli tekstari: I love you guys! Mäkin pyysin anteeks rujoja sanojani.

Seuraavana päivänä Mr. Barry Kling toi kitarasankarin studiolle sovittuun aikaan, Andy veti osuutensa lonkalta ja skulasi ku enkeli.”

Jaa rakkaimpiesi kanssa