Sir Elwoodin Hiljaiset Värit : Aamupäivän Errol Flynn

Sir Elwoodin Hiljaiset Värit: Aamupäivän Errol Flynn

Aamupäivän Errol Flynn

Sir Elwoodin Hiljaiset Värit

Levy-yhtiö
Vallila Music House
Julkaisuvuosi
2020
Saatavat versiot

Äxclusiiviset tuotteet, joita et muualta saa
Lisää kampanjan tuotteita.

Klassikkolevyjä tarjouksessa rajoitettu erä
Lisää kampanjan tuotteita.

LP 29,99 € 13,99 €
Myynnissä vain 15 kpl tähän hintaan.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta Sir Elwoodin hiljaisten värien ensimmäisen omakustannelevyn julkaisusta, jota bändi itse pitää yhtyeen syntyhetkenä. Juhlavuoden kunniaksi kymmenen vuotta levytystaukoa viettänyt yhtye julkaisee uuden albuminsa ”Aamupäivän Errol Flynn” perjantaina 4. syyskuuta. Yhtyeen nokkamies Juha Lehden mukaan levyä on rakennettu vanhanaikaisin metodein ja rauhallisella aikataululla vuodesta 2014 asti, jolloin yhtye teki ensimmäiset treenikämppä-äänitykset uusista kappaleista. ”Levyllä ei ole käytetty clickkiä tai auto-tunea ja muutenkin olemme pyrkineet siihen, että mukana on mahdollisimman vähän laitteilla tehtyjä korjauksia. Tärkein ajatus on ollut, että jos edellistä levystä on kulunut kymmenen vuotta, niin nyt ei ole kiire vaan tehdään kaikki harkiten. Se kuuluu myös lopputuloksesta”, Juha Lehti kertoo.

Tuotetta hyllyssä seuraavissa kaupoissa, toimitus heti

  • Kamppi, HKI 3
  • Hakaniemi, HKI 5
  • Jyväskylä 1
  • Kuopio 3
  • Kuopion varasto > 5 ?
  • Lahti 2
  • Oulu 1
  • Tampere 1

Voit myös tilata tämän tuotteen noudettavaksi lähimmästä Levykauppa Äxästä. Tämä tapahtuu siirtämällä tuote ostoskoriin ja valitsemalla kassalla tilauksen nouto kaupalta.

Kappaleet

A-puoli
1. Pistettä rakkauden
2. Lumihiutaleet toukokuun
3. Ostarin istuja
4. Turhaa roinaa
5. Korpikuusen kyynel

B puoli
1. Meidän pikku kuppila (Osa 10)
2. Aamupäivän Errol Flynn
3. 60-luvun mies (viidenkympin kapina)
4. Tyttöni lasikaulainen
5. Pyhäkoulun pojat
6. Kuun reunalla

Kasetti - Äxclusive 21,99 €

Erittäin rajoitettu kasettipainos, tätä tehdään vain 60 kipaletta! / Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta Sir Elwoodin hiljaisten värien ensimmäisen omakustannelevyn julkaisusta, jota bändi itse pitää yhtyeen syntyhetkenä. Juhlavuoden kunniaksi kymmenen vuotta levytystaukoa viettänyt yhtye julkaisee uuden albuminsa ”Aamupäivän Errol Flynn” perjantaina 4. syyskuuta. Yhtyeen nokkamies Juha Lehden mukaan levyä on rakennettu vanhanaikaisin metodein ja rauhallisella aikataululla vuodesta 2014 asti, jolloin yhtye teki ensimmäiset treenikämppä-äänitykset uusista kappaleista. ”Levyllä ei ole käytetty clickkiä tai auto-tunea ja muutenkin olemme pyrkineet siihen, että mukana on mahdollisimman vähän laitteilla tehtyjä korjauksia. Tärkein ajatus on ollut, että jos edellistä levystä on kulunut kymmenen vuotta, niin nyt ei ole kiire vaan tehdään kaikki harkiten. Se kuuluu myös lopputuloksesta”, Juha Lehti kertoo.

Tuotetta hyllyssä seuraavissa kaupoissa, toimitus heti

  • Jyväskylä 2
  • Kuopion varasto 1 ?
  • Lahti 1
  • Turku 1
  • Tampere 1

Voit myös tilata tämän tuotteen noudettavaksi lähimmästä Levykauppa Äxästä. Tämä tapahtuu siirtämällä tuote ostoskoriin ja valitsemalla kassalla tilauksen nouto kaupalta.

Kappaleet

1. Pistettä rakkauden
2. Lumihiutaleet toukokuun
3. Ostarin istuja
4. Turhaa roinaa
5. Korpikuusen kyynel
6. Meidän pikku kuppila (Osa 10)
7. Aamupäivän Errol Flynn
8. 60-luvun mies (viidenkympin kapina)
9. Tyttöni lasikaulainen
10. Pyhäkoulun pojat
11. Kuun reunalla

Viikon Vinyylivinkit 40/2020

Hiljaisia Värejä vuosien tauon jälkeen!

Raine - Pulkkinen | 8 kuukautta, 3 viikkoa sitten

Jaa rakkaimpiesi kanssa