Pääesiintyjät

Lisää muistutus

Kirjoita sähköpostiosoitteesi saadaksesi muistutus artistin (Pääesiintyjät) uusista tuotteista.

Älä pelkää, ei spämmäystä.

Löytyi 3 Pääesiintyjät tuotetta seuraavilla suodattimilla

Bluelight Records x Poista valinnat

  • Pääesiintyjät : Lättähatun paluu

    Vuonna 1993 Suomea hämmästytti ja ihastutti vanhojen Suomi-filmien heinälatoromantiikasta ja jatsahtavasta rockabillypopista ideoita ammentava Pääesiintyjät-yhtye, jonka kappaleet ”Sua aattelen”, ”Iiris” ja ”Älä ota pitkätukkaa” soivat taajaan radioaalloilla. Orkesteri ehti vielä loppuvuodesta julkaisemaan kokopitkän albumin, joka oli kekseliäästi saanut nimen ”Pitkäsoitto”. Tämän jälkeen yhtye häipyi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Liki 30 vuodessa Pääesiintyjistä on kuitenkin muodostunut kulttibändi, jota toistuvasti on vuosien varrella pyydetty palaamaan keikkalavoille. Pääesiintyjät teki odotetun paluun lavoille 2019 ja mikä parasta myös studioon, sillä helmikuun 7. päivä 2020 on tarjolla levyllinen rillumareibillyä Pääesiintyjien uuden albumin "Lättähatun paluu" muodossa. Valinnanvaraa riittää koska tämän päivän digikanavien lisäksi levy luonnollisesti myös julkaistaan CD-levynä, LP-levynä ja C-kasettina. Yhtyeen kokoonpano on kokenut pieniä viilauksia. Alkuperäisjäsenet Mika Jokinen (kitara) ja Pete Salomaa (läskibasso) ovat saaneet seurakseen Agentsista tutun laulusolistin Vesa Haajan sekä rumpali Timo Järvisen.

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Bluelight Records
    Julkaisuvuosi
    2020
    Kasetti
    11,99 € Osta
  • Pääesiintyjät : Lättähatun paluu

    Äxän kisassa aidon Dickies-lättähatun voittivat Tapio Torikka, Mikko Vainonen, Sirpa Lappalainen, Harri Laapas ja Marko Jyrkiäinen. Onnittelut! / Vuonna 1993 Suomea hämmästytti ja ihastutti vanhojen Suomi-filmien heinälatoromantiikasta ja jatsahtavasta rockabillypopista ideoita ammentava Pääesiintyjät-yhtye, jonka kappaleet ”Sua aattelen”, ”Iiris” ja ”Älä ota pitkätukkaa” soivat taajaan radioaalloilla. Orkesteri ehti vielä loppuvuodesta julkaisemaan kokopitkän albumin, joka oli kekseliäästi saanut nimen ”Pitkäsoitto”. Tämän jälkeen yhtye häipyi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Liki 30 vuodessa Pääesiintyjistä on kuitenkin muodostunut kulttibändi, jota toistuvasti on vuosien varrella pyydetty palaamaan keikkalavoille. Pääesiintyjät teki odotetun paluun lavoille 2019 ja mikä parasta myös studioon, sillä helmikuun 7. päivä 2020 on tarjolla levyllinen rillumareibillyä Pääesiintyjien uuden albumin "Lättähatun paluu" muodossa. Valinnanvaraa riittää koska tämän päivän digikanavien lisäksi levy luonnollisesti myös julkaistaan CD-levynä, LP-levynä ja C-kasettina. Yhtyeen kokoonpano on kokenut pieniä viilauksia. Alkuperäisjäsenet Mika Jokinen (kitara) ja Pete Salomaa (läskibasso) ovat saaneet seurakseen Agentsista tutun laulusolistin Vesa Haajan sekä rumpali Timo Järvisen.

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Bluelight Records
    Julkaisuvuosi
    2020
    CD
    17,99 € Osta
  • Pääesiintyjät : Lättähatun paluu

    Vuonna 1993 Suomea hämmästytti ja ihastutti vanhojen Suomi-filmien heinälatoromantiikasta ja jatsahtavasta rockabillypopista ideoita ammentava Pääesiintyjät-yhtye, jonka kappaleet ”Sua aattelen”, ”Iiris” ja ”Älä ota pitkätukkaa” soivat taajaan radioaalloilla. Orkesteri ehti vielä loppuvuodesta julkaisemaan kokopitkän albumin, joka oli kekseliäästi saanut nimen ”Pitkäsoitto”. Tämän jälkeen yhtye häipyi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Liki 30 vuodessa Pääesiintyjistä on kuitenkin muodostunut kulttibändi, jota toistuvasti on vuosien varrella pyydetty palaamaan keikkalavoille. Pääesiintyjät teki odotetun paluun lavoille 2019 ja mikä parasta myös studioon, sillä helmikuun 7. päivä 2020 on tarjolla levyllinen rillumareibillyä Pääesiintyjien uuden albumin "Lättähatun paluu" muodossa. Valinnanvaraa riittää koska tämän päivän digikanavien lisäksi levy luonnollisesti myös julkaistaan CD-levynä, LP-levynä ja C-kasettina. Yhtyeen kokoonpano on kokenut pieniä viilauksia. Alkuperäisjäsenet Mika Jokinen (kitara) ja Pete Salomaa (läskibasso) ovat saaneet seurakseen Agentsista tutun laulusolistin Vesa Haajan sekä rumpali Timo Järvisen.

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Bluelight Records
    Julkaisuvuosi
    2020
    LP
    23,99 € Osta

Sivu 1/1