Ahlapuro, Ossi : Toiset on luotuja kulkemaan - Kootut levytykset 1968-1986

Ahlapuro, Ossi: Toiset on luotuja kulkemaan - Kootut levytykset 1968-1986
Saatavat versiot
19,99 €
Sis. ALV. 24 %

Karismaattisen laulaja-näyttelijä Ossi Ahlapuron levylaulajaura sai alkunsa vuonna 1968, jolloin hän levytti PSO:lle alunperin radiokabareeta varten tehdyn kappaleen Elämä ei paljon ole enempää. Tämä levytys jäi vielä varsin vähälle huomiolle, mutta sen sijaan vuonna 1970 ilmestyneet Azzurro sekä Ritva Oksasen kanssa duettona esitetty Maria Isabel lukeutuivat vuoden suurimpiin hitteihin. Menestys antoi Ossille tuolloin vielä varsin harvinaisen mahdollisuuden pitkäsoittolevyn tekemiseen ja albumi Minne kukat kadonneet ilmestyi vielä vuonna 1970. Ossi saikin kunnian olla Suomen ensimmäinen oman albumin tehnyt näyttelijä. Näyttelijätöiden viedessä yhä suuremman osan ajasta Ossilta julkaistiin seuraavina vuosina vain satunnaisia irtolevytyksiä. Uutta albumia saatiin odottaa vuoteen 1986, jolloin ilmestyi kreikkalaisia ja kreikkalaishenkisiä lauluja sisältänyt levy Kreikkalaisittain. Toiset on luotuja kulkemaan kokoelmalle on koottu satulauluja lukuun ottamatta kaikki Ossi Ahlapuron levytykset vuosien 1968–1986 väliltä. Yhteensä mukana on 35 esitystä. Kokoelman mukana seuraa 16-sivuinen booklet, josta löytyy Ossi Ahlapuron biografia sekä runsaasti harvinaisia valokuvia. Äänite on tuotettu yhteistyössä Emin, Warner Musicin ja Fineditin kanssa.

Toimitus alkaen 3,99 €

Toimitusaika n. 2-5 arkipäivää.

Voit myös tilata tämän tuotteen noudettavaksi lähimmästä Levykauppa Äxästä. Tämä tapahtuu siirtämällä tuote ostoskoriin ja valitsemalla kassalla tilauksen nouto kaupalta.

Kappaleet

CD1.
01. Elämä ei paljon ole enempää
02. Senkin höppänä (Ossi Ahlapuro & Ritva Oksanen)
03. Minne kukat kadonneet
04. Azzurro
05. Unohtumaton ilta
06. Maria Isabel (Ossi Ahlapuro & Ritva Oksanen)
07. Toiset on luotuja kulkemaan
08. Takaisin kotiin
09. Etäisyys
10. Rakkaimmalleni
11. Anne-marie
12. Laulaa vielä vapaudelle saan
13. Luoksein jää
14. Menetetty ystävä
15. Tanssit Kankaanpäässä
16. Ohi onnestain kuljin
17. Moody river
18. Kuka tietää

CD2.
01. Mikä mieltäs painaa
02. Tää päivä suolataan
03. Cherie lise
04. Soria moria
05. Rakastan sinua elämä
06. Rebetiksen laulu
07. Kalymnos
08. Carolina, tyttö pireuksen
09. Marian kyläjuhla
10. En muita nää
11. Virheet viimeinkin riittää
12. Kreikkalainen soitti
13. Ollaan ystävät
14. Kaunis Kos
15. Kohtalo
16. Muistan vielä neilikan
17. Yksinäisyyden kalenteri

Levy-yhtiö
Rocket Records
EAN
6417138603425