Levykauppa Äx - Ihminen on muutakin kuin pökäleautomaatti

Nightwishin live, uusi Who ja nippu ihania äxclusiivisia vinyylejä - siinäpä tämän viikon herkuttelut!

NIGHTWISH! Tuo ihanista ihanin Suomen metallimusiikin terävimpiä kärkiä ja uusi livelevykokonaisuus löytyypi nyt kaikista Äxistä useimpine eri versioinieen. Triplavinyylin julkaisua saamme odotella vielä ensi viikolle ja vain Äxästä (sekä levy-yhtiön että bändin nettikaupoista) saatavaa dvd:tä 20.12. saakka. Mutta tällä kattauksella lähdetään nyt ja muista, että jokaisen version kylkeen löytyy vielä vain Äxään varten kuvattu valokuva (13x19cm kokoinen), jota et siis saa mistään muualta.

The Who julkaisee uuden levyn 13 vuoden tauon jälkeen ja sen julkaisu on haluttu maailmalla pitää tiukasti perjantaissa 6. joulukuuta, jolloin kaikki Äxät on "jostain syystä" sulki mutta heti lauantaina tätä herkkulevykäistä saapi meidänkin hyllystä. Tarjolla myös spesiaali tuplavinyyli, joka sisältää bonuslevyllisen verran bändin hittejä. Muita tärppihengessä esiin nostettuja uutuuksia ovat mm. Lauri Porran sekä Pekko Käpin uunituoreet levytyssaavutukset. Uusintajulkaisuje saralla sitten lähteekin mopo totaalisesti käsistä. Ensinnäkin, tälle viikolle saatiin ihana nippu ns. äxclusiivisiä vinyylejä elikkäs näitä saat vain ja ainoastaan meiltä: Kotiteollisuuden Helvetistä itään ekaa kertaa vinyylinä, Cisse Häkkisen Teendreams, Juicen Ajan henki ja Sivilisaatio sekä Pate Mustajärven Ikurin turbiini niinikään ensimmäistä kertaa vinyylille prässättynä.

Näiden vinyylijulkaisujen väriversiot saat myöskin vain meiltä: Tuomari Nurmio & Alamaailman Vasarat: Kinaporin kalifaatti ja Marko Haaviston Vaeltava Vitsaus -kantribändin kakkoslevykäinen. Vinyyliuusintojen saralla mennään tyylikkäästi musiikillisesti laidasta laitaan kun tarjolle tulee mm. parit Wigwamit, Moonsorrowia ja The 69 Eyesiä. Laajemman koosteen tämän viikon uutuuksista on meille laatinut Hakaniemen Olli elikkäs tuttavallisemmin Lätykkä.

ÄXÄN JOULUBLOGIHAN ON AVATTU JOTEN TUNKEUDU MYÖS "SINNE" HETI KUN MUILTA TOUHUILTASI JOUDAT!

Elikkäs täältä löytyvi meidän vinkit ja suositukset siihen miten sinä ja läheisesi saatte hoidettua kuntoon mitä parhaimman joulukokemuksen. Alla olevasta kanelintuoksuisesta (haista vaikka) kuvasta näet miltä näyttivät Levykauppa Äxän perustajat elikkäs veljekset Lipponen aikana jolloin Äxää ei vielä ollut, hermot olivat vielä tallella ja fyysiset kyvytkin vain kohenemaan päin. Veljesten viime vuosien edesottamuksista ollaan tasaisin väliajoin tehty erinäisiä reportaaseja, mutta jätetään ne nyt joulurauhan nimissä toistamatta. Ei myöskään kannata näiden mielikuvien antaa nakertaa elämäniloasi ja rajoittaa tilailulihasten toimintaa vaan suosittelemme tekemään kuten mestarit ikään ja naksimaan itsesi Viralliseen Joulublogiimme ja hankkimaan kaikki joululahjavehkeet sieltä aamen.

Tulevaisuus on täällä. Ainakin jossain vaiheessa. Sitä ennen kannattaa ottaa haltuun ennakkotilaukset tulevista uutuuslevykäisistä ja uusintajulkaisuista, tässä tärppejä "niistä":

Jazz-faneille halutaan vielä loppukaneetiksi vinkata, että tänä viikonloppuna 7.12. alkaen Yle Areenalta näkyy uunituore dokumentti Miles Davisista nimeltä Birth of the Cool sekä Milesin ja yhtyeen sähköisen kauden tarunhohtoinen keikka Isle of Wightin festivaalilta 1970 kokonaisuudessaan. Myös samana päivänä julki tuleva uusi dokkari Ella Fitzgeraldista kannattaa ehdottomasti tarkastaa. Itsenäisyyspäivänä Yle Live esittää suomijazzin uudempia tuulia tämän vuoden Pori Jazzeilta kun Herdin konsertti esitetään kokonaisuudessaan. Heippa nyt ja muistakaahan laittaa Äxän Joulublogi kirjanmerkkeihin, koska sieltä jos mistä ne parhaat joululahjavinkit löytyvät!