Levykauppa Äx - Ihminen on muutakin kuin pökäleautomaatti

Tehosekoitinta, Topi Sorsakoskea ja tajunvievä AC/DC-kilpailu - olkoon lompuukienne avoimuus yhtä mieletöntä!

Tehosekoittimen vinyyliuusinnat saapi jatkoa tällä viikolla albumeista Rakkauden gangsterit ja Rock'n'roll movie show, joista löytyy myös vain Äxässä myynnissä olevat värivinyylipainokset! Konkariosastolta tuoretta julkaisua pukkaavat myös Eagles ja Def Leppard livemällien muodossa sekä Tom Petty Wildflower-juhlaversiolla, johon ei kenenkään fanin tarvinne pettyä! Kirjaosastolla hyllyjä komistaa Samu Haberin elämäkerta ja kuolometallia janoaville tarjolla on veteraanibändien Benediction ja Six Feet Under uunituoreet kalmankatkuiset ulostukset. Brother Firetriben tuore levy Feel the Burn saa myös vinyyliversion ja sitä (kuten muitakin tässä mainittuja levykäisiä) löytyy joka Äxästä tästä hetkestä eteenpäin. Rauhantekijä-sarjalla viime aikoina mainetta niittänyt Irina Björklund pikajulkaisee sarjaan liittyvän Barely Ann-Mari -levyn, jota saamme viimeistään alkuviikosta joka putiikkiin. Pienemmistä mutta yhtä mielenkiintoisista julkaisuista mainittakoon Ghostin ex-kitaristi Henrik Palmin uutuus sekä ekan levyn uusintajulkaisu, Crippled Black Phoenixin tuoretta tunnelmointia, LAMF:n ja Häiriköitten uudet seiskatuumaiset vinyylit, Headcat 13 -projektin uusi tuleminen Lemmyn poismenon jälkeen, National-laulaja Matt Berningerin soololevy sekä Pimeys-orkesterin Muut on jo menneet ekaa kertaa vinyylinä. Näillä "eväillä" pitäisi aika monen jo päästä alkuun, mutta jos himoat lisää levykäisiä ja niiltä kuuluvia ääniä, luehan tätä blogia eteenpäin ja tarpeesi tulevat varmasti huomioiduksi!

Ennakkotilattavista herkuista halutaan nostaa esiin ehdottomasti nämä kaksi Topi Sorsakosken 90-luvun lopun klassikkoa eli Kalliovuorten kuu ja Evergreens, joista julkaistaan alkuvuodesta ensimmäiset vinyylipainokset. Myös luovalta tauolta palaavan Laura Närhen Vastavoimat-levykäinen on ennakkotilattavissa ja vain Äxästä saat sen kylkeen spesiaalin valokuvan, jonka Laura on luvannut nimmaroida!

Muita tulevia uutuuksia ja uusintajulkaisuja ollaan valittu tähän nyt ns. tärpeiksi seuraavasti:

AC/DC-valomainos, jonka joku onnekas tulee saamaan!

Nyt ollaan järjenräjäyttävän meiningin äärirajoilla: kuultiin juuri Sony Music Finlandilta, että he toimittavat AC/DC:n uden Power Up -levyn julkaisuviikolle Fredan Äxän ikkunaan palttiarallaa 120 cm:n levyisen valomainoksen (samankaltainen kuin levyn kansikuvassa) - eikä siinä vielä kaikki! Tämä valomainos arvotaan kaikkien ko. levyn ennakkoon tilanneiden tai varanneiden kesken elikkäs perjantain 13.11. jälkeen Äxän markkinointiosasto pitää ns. palaverin (sanat "kosanderi" ja "mieletön vetely" liittyvät myös tähän), jossa arvotaan tämän valomainoksen uusi omistaja. Komeita hommia!

Toinenkin fanituoteskaba meillä on meneillään, nimittäin kaikki maailman ihmiset voivat osallistua arvontaan, jossa on palkintona t-paitulia ja kangaskassia liittyen Sam Smithin tulevaan levyyn Love Goes. Tämä kisa päättyy 30. lokakuuta.

Power Up oujeah!
Sam Smithin paituli ja pussukka!

Käytetyn vinyylin viimeisimmät kuulumiset:

Näitä artisteja ja genrejä on viime aikoina paukuteltu merkittävät määrät verkkokauppaamme ns. saannilleen: Anthrax, Deep Purple, Gary Moore, Rainbow, Weather Report, Neil Young ja ZZ Top.

Erityisen paljon on lisätty sekalaista vinyylilevykäistä näihin genreihin: heavy, metal, proge, räppi, funk/soul, reggae ja jazz! Näistä löydät myös paljon ns. "emähimoittuja UK-painoksia" (Vinyylineuvoksemme käyttämä termi, jonka varastimme häneltä tähän blogiin), joten olehan silmä kovana käytettyjä vinyylejä selatessasi!

Kaikki viimeksi lisätyt käytetyt vinyylit näet tästä linkistä aamen!

****

Lopuksi ihmettelemme maamme eri laidoilla sijaitsevien äxäläisten yhtäläistä mielentilaa koskien ns. "naamalistojen" aiheiden valintaa tällä viikolla: peräti kolme (3) ns. tyyppiä kaupoiltamme rouhaisi kasaan tärppilistan koskien paituleita tahi muita pukineita! Talvi on selvästi tulossa kun äxäläinenkin miettii pukeutumista! Kyseessä olivat kolme herraa nimeltä Jaakko (Turku), Kriso (Hakis) ja Joni (Oulu) ja em. linkeistä pääset selaamaan näitä herrojen suosituksia. Tämän sattuman myötä oltiin jo täällä Äxän markkinointitiimissä mietitty firman nimen vaihtamista Vaatekauppa Äxäksi - onneksi vain ohimenevän hetken ajan, sillä meidän muotivinkeillä ei kyllä pitkälle pötkittäisi! Heippa nyt ja muistakaa pukeutua lämpimästi.