Etusivu > Blogi > 2012 > 5 > Levykauppa Äx täyttää Lahdessa ensimmäisen vuotensa

Levykauppa Äx täyttää Lahdessa ensimmäisen vuotensa

Kovimmat pessimistit joutuvat pettymään kun nyt alkaa todellaki näyttämään siltä, että Lahden Levykauppa Äx viettää yksvuotis synttäreitään toukokuun ensimmäisellä viikolla.

Sen verran mitä laskimen käyttöä ja yhteenlaskutaitoja osaamme niin voimme todeta saavuttaneen ensimmäisen vuoden aikana noin kaksikymmentäviisi prosenttia lahden ja lähialueen asukeista. Näyttää myös siltä, että ihmisiä kiinnostaa levykäisten ja sen tyylisen tavaran ja rahan vaihtelu. On sittenkin olemassa myös muutakin kuin elämä internetissä, ihminen liikkuu ja tykkää vierailla uusissa paikoissa. Kutsummekin nämä 25 prosenttia ja saa loput 75:kin tulla vierailemaan meillä juhlaviikolla keskiviikosta 2.5 lauantaihin 5.5. sillä silloin vanhojen ja uusien kanta-asiakkaiden leimakortteihin tarjoillaan leimat tuplana! Juhlaviikolla on myös instore-keikkoja eli ihkaeläviä esiintyviä artisteja. Kaikenlaista tulee tapahtumaan ja sen kaiken kruunaa juhlaviikon päätösbileet torvessa lauantaina 5.5. Torvessa esiintyy kolme alueen lupaavinta tulokasbändiä sekä sen musisoinnin väliin mahtuun levymusiikkia tarjoileva tiskijukkaporukka Keep Fishin’ Djs! Illan erikoisuus on avoimet ovet, kolme kovaa tulokkia ja Dj-jengi joka pyöräyttää hiittinsä oikealta vinnyyliltä kuten tiskijukan pitää. Tämän tyylisellä kombolla on sellainen vaikutus ihmiseen, että aikaisimmat liikkujat ovat sisällä juhlissa kuumana, hikisenä ja transsissa onnessaan kun taas epäonninen hidas saattaa jäädä ulos itkemään kohtaloaan.

Muista, että meillä ei ole mitään syytä valehdella sinulle tällaisessa
asiassa!

Lahden Levykauppa Äxän 1 v. juhlaviikko ke 2.5. – la 5.5.

  • kaupalla tuplaleimat kanta-asiakaskorttiin koko juhlaviikon ajan
  • arvontaa

Instore-keikat

  • ke 2.5. klo 17:00 Part Time Killer : Ysikytluvulle kumartava melodinen hardcoremausteinen punkrockporukka ainutlaatuisella akustisvedolla
  • la 5.5. klo 14:00 Walking With Giants : Ah niin hempeää yhdenmiehen indiefolkkia hämäläisittäin

Juhlaviikon päätösbileet Torvessa la 5.5. klo 21 ->

  • Mother : Edellisvuoden Ääni ja Vimma -skaban pääpystin pokanneet heinolalaisnuorikot
  • Indian Trails : Juuri ensisinglensä julkaissut lahtelainen indieviisikko tuntuu keränneen jo reippaasti innostusta ympäri ämpäri blogistaniaa ja puskaradiota
  • Kujanjuoksu : Progressiivisen otteen puoleen taittuva paikallinen porukka veistelee ihan omalla sarallaan
  • Keep Fishin’ DJs : Teknaripöydän takana sytkyttelee kolme kuuminta lattiansytyttäjää
  • bileissä myös virvokkeita, ilmaisia virvokkeita, arvontaa, hulluutta ja kuumuutta.

1 vuosi sitten.

Kommentit

Ei kommentteja vielä

Sinun täytyy kirjautua jättääksesi kommentteja. Kirjaudu täällä

Tapahtuu Helsingin Äksässä