Kaunismaa, Maija

Lisää muistutus

Kirjoita sähköpostiosoitteesi saadaksesi muistutus artistin (Kaunismaa, Maija) uusista tuotteista.

Älä pelkää, ei spämmäystä.

Löytyi 2 Kaunismaa, Maija tuotetta

  • Kaunismaa, Maija : The Pine House Songs

    Laulaja-säveltäjä Maija Kaunismaan toinen sooloalbumi The Pine House Songs julkaistaan 8. kesäkuuta. Kaunismaa tunnetaan upeasta ja persoonallisesta lauluäänestään sekä tarttuvasta sävellystyylistään. Uuden popalbumin kappaleet käsittelevät muun muassa menetettyä onnea, elämän ainutkertaisuutta, sukupolvilta toisille siirtyviä taakkoja, yksinäisyyttä ja laulamisen lohdullisuutta. Albumilta on aiemmin julkaistu neljä ennakkosingleä. Vaikka uusi albumi valmistui juuri ennen koronavirus-pandemiaa, se tuntuu olevan juuri tähän hetkeen sävelletty soundtrack. Melankoliset melodiat vuorottelevat voimakkaiden ja sykkivien rytmien kanssa korostaen runollisen vahvoja tekstejä, jotka kuvaavat olemassaolomme epävarmuutta. Maija Kaunismaa (1974) on suomalainen säveltäjä, laulaja, muusikko, esiintyjä ja äänivalmentaja. Kaunismaan musiikillisia esikuvia ovat muun muassa Carole King, Annie Lennox, Kraftwerk, Bruce Springsteen, elokuvamusiikki sekä suomalainen kansanmusiikki. The Pine House Songs -levyllä soittavat Kaunismaan (laulu, koskettimet ja piano) lisäksi Mikko Ijäs (rummut ja lyömäsoittimet) ja Aki Sihvonen (basso, kitarat ja taustalaulu). Levyllä vierailevat muusikot Chris Hackman (taustalaulu), Annukka Hirvasvuopio-Laiti (joiku), Maija Kauhanen (kanteleet, lyömäsoittimet ja taustalaulu) sekä Pekka Silén (nokkahuilut).

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Julkaisuvuosi
    2020
    CD
    9,99 € Osta
  • Kaunismaa, Maija : Liian lyhyt hame - kertomuksia keittiöstä

    Sofi Oksasen sanoitukset.

    Tuotetta hyllyssä, toimitus heti

    Levy-yhtiö
    Mufarang
    Julkaisuvuosi
    2011
    2CD
    9,99 € Osta

Sivu 1/1